Symppis vai pahis?

Philip Rothin Sabbath´s Theaterin keskushahmo Mickey Sabbath on kirjallisuushistorian ällöttävimpiä romaanihenkilöitä. Hän esimerkiksi suunnittelee omaan hautakiveensä tällaisen kaiverruksen:

Eräs lukija valitti Rothille romaanin lukemisen olleen piinallista keskushahmon iljettävyyden vuoksi . Roth totesi siihen, että hänen osansa oli vielä piinallisempi, joutuihan hän luomaan Mickey Sabbathin persoonan ja elämään sen kanssa koko kirjoitusperiodin ajan.

Kumpi kärsii enemmän? Kirjailija vai lukija?

Olen joskus kummastellut ihmisten tarvetta samastua romaanihenkilöihin. Monelle kirjan hyvyyden tai huonouden kriteeri tuntuu olevan se, kuinka paljon sen keskushahmot tarjoavat inhimillistä lämpöä ja myötäkokemisen elämyksiä.

Vaikka itselläni ei erityisen vahvaa samastumisen tarvetta lukijana olekaan, on pakko myöntää Mickey Sabbathin herättäneen sen verran negatiivisia värinöitä, etten osannut pitää Sabbath´s Theaterista. Silti olen Philip Rothille kiitollinen, kun hän on moisen kirjan kirjoittanut.

André Gide totesi jotenkin siihen malliin, että hyväntahtoiset tunteet synnyttävät huonoa kirjallisuutta. Hänen sanoissaan on totta enemmän kuin puolet.