Runoilijoista

”Kerrotaan että Kiinassa jonkin vanhan dynastian aikana haudattiin 300 runoilijaa elävältä peltoon, niin että vain runoilijoiden päät jäivät näkyville. Sen jälkeen keisari antoi karhita pellon.”

Erno Paasilinna esseessä Kirjailijan maailmanpolitiikka.

”Jos runoilija anoisi valtiolta lupaa pitää muutamia porvareita tallissaan, oltaisiin aivan ymmällä, jos porvari puolestaan pyytäisi paahdettua runoilijaa, sitä pidettäisiin aivan luonnollisena.”

Charles Baudelaire teoksessa Välähdyksiä (suom. Eila Kostamo)

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Kumma juttu tuo Paasilinna-sitaatti. Mahtaa olla anekdootti jonkun sellaisen keisarin ajalta, jolloin valtion virkamiehiltä EI vaadittu runo-tutkintoa.

    Olisiko tämä tapahtunut mongoli-invaasion aikaan? Silloin oli keskusvalta sekasorrossa.

  2. 3

    sanoo

    Niin mutta mitä yhteistä on Kiinan keisarilla ja Platonilla? Tuskin ne toisiaan tunsivat, ja jos olisivatkin tunteneet, eivät olisi osanneet kommunikoida.

  3. 4

    sanoo

    Ei Prospero varmaan tarkoittanut, että Platonilla ja Kiinan keisareilla olisi jotain yhteistä. Viittasi pikemminkin siihen, mikä olisi ollut runoilijoiden osa Platonin ihannevaltiossa.

  4. 5

    Golgatan Olga sanoo

    Ripsa,
    epäilen että E.P. keksi parhaat anekdoottinsa omasta päästään (joka ei ollut runoilijan pää, mutta olisi voinut olla).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *