Romaanihenkilön angsti

“Valitsin aina saman nurkkapöydän salin perältä, ja sain istuskella rauhassa, koska minua kartettiin kuin ruttotautista. Luin Flaubertin kirjeitä, ne olivat ainoa hupini ja lohtuni. Kadehdin Flaubertia, koska hän sai elää 1800-luvulla, romaanitaiteen kukoistuskaudella. Modernismista alkoi romaanin rappio, se suisti kirjallisuuden elämänpelon ja vieraantumisen tielle. Romaanitaiteesta oli jäljellä pelkät hiiltyneet rauniot, joiden vaiheilla kaikui nykykirjailijoiden, näiden pelinsä menettäneiden narrien, avuttoman ironinen nauru.”
Kommentit (2)
  1. Etappenschwein
    19.12.2008, 17:33

    On meidän tehtävä tämän tekstin osalta se kysymys, jonka meidät opettivat tekemään jotkut Flaubertista mitaten paljon myöhemmin jälkeentulleet, ts. ranskalaiset strukturalistit: “Kuka se on kun tässä puhuu?” Se onko Antiaikalainen, “Antiaikalainen”, /Antiaikalainen/, muu, kuka tai mikä?

  2. Tommi Melender
    19.12.2008, 17:57

    Flaubert sanoi, että kirjailijan on oltava tekstissään näkymätön kuin Jumala luomakunnassaan.

    Näkymätön ja tuntematon on tämänkin perkuujätteen seasta löytyneen tekstin todellinen puhuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *