Oudon ilon kirja
“Oi, kun tunti vavahtelee kellotornissa yöllä, miten viehättävää onkaan katsella kuuta jonka nenä muistuttaa kultalanttia!”
Parhaita kirjoja ei lueta, vaan luetaan uudestaan. Vasta suomeksi ilmestynyt Aloysius Bertrandin Yön Kaspar on sellainen. En vamaankaan pahasti liioittele, jos julistan sen vuoden 2013 tärkeimmäksi käännöskirjaksi. Minulle se ainakin on sellainen.
Havahduin Yön Kasparin olemassaoloon Turun kirjamessuilla, kun Savukeitaan Ville Hytönen esitteli sitä minulle. “Tiedätkö tämän?” hän kysyi ja minulla löi ensin tyhjää. Kuka ihmeen Aloysius Bertrand? Sitten Hytönen virkisti muistiani. Aloysius Bertrand (1807-1841) on se tyyppi, joka “keksi” proosarunon ja joka innoitti Charles Baudelairea kirjoittamaan Pariisin ikävän. Olin aikaisemmin lukenut Bertrandilta vain yksittäisiä runoja.
Viime päivät olen viettänyt tiiviisti aikaa Yön Kasparin parissa. Nimenomaan viettänyt aikaa, sillä sen tekstejä ei parane lukea ahmimalla, vaan niihin pitää syventyä, antaa niiden vaikuttaa hengityksessä ja verenkierrossa. Yön Kaspar on täynnä levotonta komiikkaa, eriskummallisia hahmoja, arkaaisia lauseenparsia. Bertrand puhui teksteistään proosafantasioina, ja se onkin varsin osuva luonnehdinta.
En varmasti koskaan “ymmärrä” tai “käsitä” Yön Kasparin kaikkia tekstejä, mutta “ymmärtämättömyys” ja “käsittämättömyys” eivät tässä tapauksessa ole lukemista haittaavia tekijöitä, päinvastoin. Bertrand ei kirjoita tahallisen kryptisesti tai arvoituksellisesti, vaikka vaikuttaakin ilmaisukeinoistaan tietoiselta. Oudoimmillaankin Yön Kasparin tekstit huokuvat vilpittömyyttä ja avoimuutta, sanomisen intohimoa, niinpä ne viettelevät mukaansa vaikka varsinaiset tekstisisällöt jäisivät hämäriksi. Outouden auraa tekstien ympärille luo se, että ne vilisevät unohdettua keskiaikaista kuvastoa ja sanastoa. Yön Kaspar ilmestyi postuumisti 1841, mutta Bertrandia inspiroivat menneet vuosisadat noitineen, ritareineen, keijuineen ja mysteereineen.
Kaltaiselleni fetisistiselle lukijalle, joka saa ilonsa & nautintonsa uppoutumalla tekstien nyansseihin, sävyihin ja rytmeihin, Yön Kaspar on aarreaitta. Voin lukea sitä koko loppuelämäni, koska se ei lukemalla lopu eikä tyhjene.
Tuo täytyy lukea! Gaspard de la nuit tuntui tutulta, mutta luultavasti ennemminkin Maurice Ravelin laulusarjan nimenä. Olisikohan liian vaikea yrittää ranskaksi? Luultavasti.
Teksti vilisee kaikenlaisia arkaismeja, joten varmasti vaikea pala alkukielellä. Ellei sitten ole erittäin vahva ranskan taidoiltaan.
Ravelin laulusarjan ja Baudelairen kautta Bertrand lieneekin kaikkein tunnetuin.