Opportunisti, oligarkki, oikeistohippi

Opportunisti ja oligarkki. Siinä ytimekäs määritelmä Björn Wahlroosista.

On hän toki muutakin: rahamies, kartanonherra, seurapiirileijona ja ääneenajattelija. Tuomo Pietiläisen tutkivan työryhmän laatiman epävirallisen elämäkerran mukaan myös rakastava perheenisä ja uskollinen aviomies. Herttaista.

Joulukuussa 2000 Wahlroos sanoi lehtihaastattelussa: ”Kukaan ei usko, mutta totta on: en ole suunnitellut koskaan mitään etukäteen.”

On se varmasti ainakin suurelta osin totta. Siitä kertovat Wahlroosin urakäänteet. Hän lähti yliopistosta pankkimaailmaan, kun Mika Tiivola pyysi hänet SYP:iin. Vaurautensa alkulähteen Mandatumin hän perusti muiden ehdotuksesta, kun tie SYP:issä nousi pystyyn. Sammon suuromistajaksi ja konsernijohtajaksi Wahlroos nousi valtiovallan edustajien keksittyä sitä ehdottaa.

Avautuneet tilaisuudet Wahlroos on käyttänyt siekailematta hyväkseen. Perustaessaan Mandatumin hän neuvotteli SYP:in kanssa niin loistavan diilin, että se hämmästytti New Yorkin rahamaailmaa tuntevat investointipankkiirit. Omansa Wahlroos otti korkojen kera myös Mandatumin ja Sampo-Leonian fuusiossa. Siitä kertoo 52 prosentin preemio.

Luontoaan Wahlroos ei ole koskaan peitellyt. Sammon johdossa hän korosti, ettei mitään strategiaa tarvita. Olennaista on tehdä rahaa. Elämäkerrassa hänen alaisensa kertovat Wahlroosin halunneen Sammon kaikkien osien olevan myyntikuntoon viritettyjä. Yhden uransa parhaista diileistä hän teki myytyään Sampo-pankin nousukauden huipulla poskettomaan hintaan Danske Bankille.

Mikä on Wahlroosin menestyksen salaisuus? Lyhykäisyydessään kaiketi se, että onnistumiset ovat olleet suuria mutta mokat pieniä tai ainakin siedettäviä.

***

Wahlroos-elämäkerran Helsingin Sanomiin erinomaisen näkemyksellisesti arvostellut Anu Kantola tähdensi, että Wahlroosia ei voi verrata Steve Jobsin kaltaisiin uutta luoviin yritysjohtajiin. Nalle ei ole luonut muuta kuin omistaja-arvoa, tosin varsin tehokkaasti. Jobsia hän muistuttaa korkeintaan johtamistyyliltään. Huonona päivänä alaiset saavat niskaansa huutoa ja solvauksia.

Haistatteleva Björn Wahlroos ja kimittävä Jorma Ollila — siinä kaksi suomalaisen yritysjohtamisen elävää legendaa.

Niin paljon kuin Wahlroos onkin julkisissa kannanotoissaan pilkannut valtiojohtoista yhteiskuntamallia, hän saa kiittää sitä jättiomaisuudestaan.

Sääntelytalouden rakenteet loivat vikkeläliikkeiselle investointipankkiirille loistavia bisnesmahdollisuuksia. Suomessa riitti piilovarallisuutta rahastettavaksi.

Varsinainen oligarkki Wahlroosista sukeutui vuosituhannen vaihteessa, kun hän sai Sammon haltuunsa suorastaan kultalautasella. Pietiläisen työryhmä tarjoaa tapausten kulusta uutta tietoa aiemmin salaisten talouspoliittisen ministerivaliokunnan muistioiden avulla.

Sampo-järjestelyn taustahahmona hääri valtiovarainministeriön virkamies Jarmo Väisänen. ”Meidän näkövinkkelistä Sammon puolella oli tehottomuutta. Syytä oli skarpata monessakin mielessä”, hän sanoo kirjassa. Hinnanmäärittelyssä asiantuntijana toimi Raimo Sailas, joten hänelle Wahlroos voi viime kädessä osoittaa kiitoksensa lihavasta preemiosta.

Paavo Lipposen hallituksen ministerit toimivat järjestelyssä lähinnä kumileimasimina. Esimerkiksi Satu Hassi muistelee: “Minulla oli hoidettavana kaksi ministerisalkkua, joiden takia jouduin käymään ulkomailla joka viikko. Ei ollut mitään käytännön mahdollisuuksia alkaa selvittää kaupan taustoja. Oli hyväksyttävä tai hylättävä.”

Opportunisti ja oligarkki yhdistyivät, kun Wahlroos pääsi lähes ensi töikseen jakamaan Sammosta jättiosingot keväällä 2001. Osinkosumma nousi 889 miljoonaan euroon, ja se on edelleenkin Sammon historian suurin. Voitonjakoa ryydittivät sääntelyn aikana maksetut lakisääteisten vakuutusten tuotot.

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun vakuutustieteen professorin Olli-Pekka Ruuskasen mielestä mekanismi näyttää jälkikäteen selvältä: Mandatumin ja Sammon osakkeiden vaihdolla Wahlroos sai omistuksen Sammossa, minkä jälkeen suomalaisten vuosikymmeniä maksamat lakisääteiset maksut kulkeutuivat osinkoina Wahlroosille ja muille osakkeenomistajille.
Wahlroos perusteli kevään 2001 jättiosinkoja ylikapitalisaation purkamisella. Hän itse sai tuona vuonna 26,5 miljoonan euron pääomatulot.
“Tästä yhteisten varojen purkamisesta ei käyty keskustelua julkisuudessa, vaikka valtio oli Sammon suurin omistaja. Mielestäni sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosasto olisi voinut kiinnittää siihen huomiota”, Ruuskanen arvostelee.

Puhtaasti rahassa tarkasteltuna Sampo on Wahlroosin aikana toki ollut melkoinen lypsylehmä Suomen valtiolle. Yhteiseen kassaan on ropissut iso läjä osinkoja.

***

Pietiläisen työryhmän kirja sisältää runsaasti eri lähteistä kerättyä ja huolellisesti dokumentoitua tietoa. Laaja aineisto ei ole kuitenkaan syventynyt erityisen painokkaaksi elämäkertateokseksi.

Wahlroos. Epävirallinen elämäkerta maalaa liian leveällä pensselillä ollakseen ytimiin saakka menevää tutkivaa journalismia. Toisaalta se on liian journalistinen ja pintapuolinen pystyäkseen tarjoamaan vakuuttavaa analyysiä Wahlroosista taloudellisena ja yhteiskunnallisena toimijana.

Voisi sanoa, että koossa on vasta raakamateriaali, jonka pohjalta kunnianhimoisen elämäkerran kirjoittaminen voisi alkaa. Työryhmällä on ollut aikaa kirjan tekoon yksi lukuvuosi, mikä lienee näin suurelle hankkeelle liian vähän. Yli parinkymmenen hengen ryhmässä johtopäätösten ja synteesien teko ei välttämättä suju yhtä tehokkaasti kuin tietojen keruu.

Olisikin saattanut olla järkevämpää valita jokin yksittäinen episodi Wahlroosin elämästä ja selvittää se juurta jaksain kuin ahtaa koko elämä yksien kansien väliin.

Entäpä Wahlroosin ajattelu? Siihen teos ei sen tarkemmin syvenny. Eikä siihen välttämättä tarvetta olekaan. Vaikka Wahlroos mielellään esiintyy mestariajattelijana, hän on aivoituksissaan varsin yksinuottinen. Mihin tahansa yhteiskunnalliseen kysymykseen Nalle löytää aina samat vastaukset: on annettava markkinamekanismin toimia, on luotava tehokkaat kannustimet, on annettava tilaa rationaalisille valinnoille. “Ylimielistä osaamista”, piikittelivät Wahlroosin alaiset esimiestään tämän selän takana.

Pohjimmiltaan Wahlroos on ideologinen, ei filosofinen olento. Eräänlainen oikeiston hippi. Siinä missä vasemmistohippi uskoo palavasieluisesti vapaaseen rakkauteen ja solidaarisuuteen, oikeistohippi uskoo palavasieluisesti vapaisiin markkinoihin ja individualismiin. Molemmat ovat syteemiä (eli valtiovaltaa) vastaan. Tosin eri syistä.

Kommentit (11)
  1. Tuo kirjahan on luettava. Nyt taitaa fakta voittaa fiktion. Onhan Wahlroos todella
    mielenkiintoinen hahmo Suomessa. Mies joka osasi käyttää maailmaa ja sai toimimaan sen halujensa mukaisesti? Tehkää perässä! Ja vaikka kuinka kulttuuri-ihmisten pitäisi olla rahaa, taloutta jne. jne. vastaan ja jättää
    arvostamatta, mitä mammonalla yksityinen ihminen voi saada, pitänee kuitenkin paikkansa että taloudellisesti vapaa = älyllisesti vapaa. Tunnustan heti kättelyssä olevani (teille) taloudellis-älyllisesti vapaille ihmiselle kateellinen.

    jope

  2. Hassusti Wahlroosin ajattelu tuntuu kuitenkin olevan täysin sidoksissa siihen, kuinka paljon hänellä on mammonaa. Ei vaikuta kovin älyllisesti vapaalta. Ehkä vähän älyvapaalta.

    Jari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *