Nihilismi myy

“Yanking his Manurhin MR-93 revolver from his shoulder holster, the captain dashed out of the office.”

“He was sitting all alone in the enormous cabin of a Falcon 2000EX corporate jet as it bounced its way through turbulence. In the background, the dual Pratt & Whitney engines hummed evenly.”

“Pulling back the sleeve of his jacket, he checked his watch – a vintage, collector’s-edition Mickey Mouse wristwatch that had been a gift from his parents on his tenth birthday.”

Älkää naurako. Tuollaisia lauseita kirjoittamalla voi saada miljoonittain lukijoita ja tulla rikkaammaksi kuin Wall Streetin pankkiirit. Tänäkin kirjasyksynä kassakoneet laulavat tälle kirjallisuusmaailman supertähdelle. Jos haluatte yrittää samaa, reseptiä voi etsiä esimerkiksi täältä.

Ei, en minä ole kyseisen kirjailijan tuotoksiin paneutunut. Yhtä yritin lukea, mutta kesken jäi. En voi antaa kirjailijalle anteeksi sitä, että hän ei osaa kirjoittaa. Edes bestselleristille.

“Minkälainen kirjailija on nihilisti?” Olen sattuneista syistä toisinaan miettinyt tätä. Mielestäni suurimpia nihilistejä ovat ne, jotka eivät rakasta kirjallisuutta, mutta haluavat kirjoittaa kirjoja saadakseen mainetta, kunniaa, rikkautta. Ties mitä. Teksti kyllä paljastaa tällaiset kelmit, aina.

Nihilistien leveän elämän mahdollistaa se, että kovin moni ihminen ei loppujen lopuksi piittaa kirjoista. Ne, jotka lukevat vain muutaman romaanin vuodessa, tarttuvat sellaisiin kirjoihin, joista “kaikki puhuvat” ja joita myydään supermarketeissa valtavissa paaleissa vihannestiskin vieressä. Näitä ihmisiä, kulutuskykyisen keskiluokan edustajia, on maailmassa paljon.

Bestselleristi, joka mieltää romaaninsa kulutushyödykkeeksi ja rakentaa sen niin kuin kulutushyödyke rakennetaan, vertautuu perverssillä tavalla tärkeilijä-avantgardistiin, joka käpertyy omaan kryptisyyteensä ja halveksii kommunikaatiota. Kummatkin pitävät lukijoita pölvästeinä. Olen ennenkin lainannut blogissani näitä David Foster Wallacen sanoja, mutta lainaan niitä nyt uudestaan, koska ne tiivistävät olennaisimman:

“If you, the writer, succumb to the idea that the audience is too stupid, then there are two pitfalls. Number one is the avant-garde pitfall, where you have the idea that you’re writing for other writers, so you don’t worry about making yourself accessible or relevant. You worry about making it structurally and technically cutting edge: involuted in the right ways, making the appropriate intertextual references, making it look smart. Not really caring about whether you’re communicating with a reader who cares something about that feeling in the stomach which is why we read. Then, the other end of it is very crass, cynical, commercial pieces of fiction that are done in a formulaic way — essentially television on the page — that manipulate the reader, that set out grotesquely simplified stuff in a childishly riveting way.”

Kommentit (14)
  1. Kari Hotakainen
    22.9.2009, 09:02

    Tervehdys! Rohkaistun nyt kirjoittamaan ensi kertaa oikealle keskustelupalstalla. Minusta ruotsalaisten manifesti oli kauhea, vaikken heidän kontekstiaan tunnekaan. Kaikki julistukset ovat. Olen kokenut kirjallisuuden – sekä lukijana että kirjoittajana – vapauden saarekkeena, jossa ei ole kiveen hakattuja sääntöjä, kuristavia odotuksia eikä omaa asiaansa ajavia tyylipoliiseja. Koko sen ajan, noin 35 vuotta, kun olen kirjallisuutta hengittänyt, olen väsyksiin asti kuullut toitutusta ja vaatimusta: missä viipyy sukupolvikuvaus, miksi kirjallisuus ei ole punk, missä viipyy lamaromaani, missä yhteiskunnallisuus, missä kokeilut, missä eurooppalainen (mitä se sitten ikinä onkaan) ajattelu?
    Kauheinta on tietysti se, että kirjailija vastaa näihin huutoihin ja alkaa kirjoittaa suurta sukupolviromaania tai kokeilevaa proosaa ylhäältä annettuna tehtävänään. Darwinin puutarhuria ei kukaan tilannut, siksi sen saimme. Paras tilanne on se, ettei kirjailija tarkasti ottaen tiedä, mitä on kirjoittamassa. En mielestäni koskaan ole istunut alas kirjoittamaan kokeilevaa proosaa, joksi luokitellaan esimerkiksi Buster Keaton tai Bronks, jotka kirjoitin kauan aikaa sitten. Enkä ole koskaan ilmoittautunut vapaaehtoiseksi tekemään selkoa suomalaisesta miehestä, vaikka jonkinlaisia tutkielmia ihmisestä olen tehnytkin, ja sen tietysti tunnustan, että joukossa on ollut pari monomaania mieshahmoa, joita Tommi lupasi olla kuvaamatta. Minusta Sinunkaan ei kannata etukäteen päättää jylhän tarkasti sitä, mitä et varmasti tule kirjoittamaan, vaikka pointtisi ymmärränkin. Usein käy niin, että muut lukijat ja kriitikot kuitenkin tulkitsevat sen omalla laillaan ja yhtäkkiä huomaat olevasi “nykyihmisen tragikoominen tulkki” tai jotain muuta kovin yleistä.

    ps. David Foster Wallacene esseisiin perehtyneenä olen sitä mieltä, että kyllä hänellä olisi vastakaikua maassamme. Sitä hänen isoa romaaniaan en tosin ole lukenut. Parhain terveisin Kari

    pss. Tämä blogipalstasi täyttää kriteerit, jotka Antti Hyry kerran asetti romaanille: se on hyvä, jos siinä pitää olla taiteellinen systeemi ja sitä on mukava lukea.

  2. Tommi Melender
    22.9.2009, 09:52

    Kiitos rohkaistumisestasi, Kari. Kommenttisi näköjään sujahti tämän Dan Brown -merkinnän alle, mutta väliäkö sillä (en tiedä, miten sen voisi siirtää tuonne ylempään ketjuun).

    Jos tuo sinun kommenttisi olisi manifesti, allekirjoittaisin sen! Eli ainoa hyväksyttävä julkilausuma kirjallisuudessa olisi todellakin sellainen, joka julistaa kaikki julkilausumat alimpaan helvettiin.

    “Darwinin puutarhuria ei kukaan tilannut, siksi sen saimme.” Juuri noinhan se menee.

    Oma loppukaneettini, jossa lupaan olla kirjoittamatta humoristisia ja aforistisia romaaneja monomaanisista mieshahmoista, olivat tietenkin piruilua tuolle ruotsalaisten manifestille. Voi olla, ettö ne jossain määrin kuvastavat tämänhetkistä asennoitumistani, mutta tietenkään en oikeasti lupaa mitään. Jos lupaisin, tulisi ennen pitkää suuri kiusaus rikkoa lupaus.

    Kirjailijan työn rasitteisiin kuuluu se, että muut päättävät, mitä olet — vaikka sitten se “nykyihmisen tragikoominen tulkki”. Onneksi ne, jotka oikeasti viitsivät kirjoja lukea, näkevät yleensä tällaisten leimojen keinotekoisuuden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *