Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan

Jokainen sukupolvi muodostaa omat tulkintansa kirjallisuuden klassikoista. Uuden tulkinnan voi tehdä myös uudelleen kirjoittamalla, kuten Riina Katajavuori tämän syksyn romaanissaan.
Wenla Männistösiirtää Seitsemän veljeksen hahmot maatalous-Suomesta jälkiteolliseen Suomeen. Samalla se kääntää lähes kaiken nurin. Pääosaan nousevat naiset, jotka Aleksis Kiven kerronnassa jäivät sivurooliin.
Meidän vuosituhantemme veljekset asuvat Helsingin Kumpulassa eivätkä haikaile Impivaaraan, vaan suuren maailman sykkeeseen samalla kun katsovat televisiosta Taistelutovereita, kittaavat olutta ja tappelevat Kumpulan naapurissa sijaitsevan Toukolan sällien kanssa. 
Kyse on todellakin Juko Brosseista eikä Jukolan veljeksistä. He ovat varttuneet monikulttuurisessa perheessä, biologisia isiä veljessarjalla on kolme ja äitejä kaksi. On makuasia, onko tällainen asetelma yllättävä ja raikas vai ennalta arvattavasti ajan hengen mukainen.
Vaikka veljeksillä on vahvat yksilölliset piirteensä, he esiintyvät romaanissa enimmäkseen kollektiivina. Yksilöllisten puhujien roolit menevät naisille ja nimikkohenkilö Wenla Männistön lisäksi kerrontaa kuljettavat veljesten äidin Allin, Wenlan äidin Marjan ja Harjun saunassa pesijänä työskentelevän Kajsa Rajamäen äänet.
Pikanttina yksityiskohtana voi pitää sitä, että Aleksis Kiven Venlan päivittäessään Katajavuori muuttaa tämän nimeen alkukirjaimeksi vanhahtavan kaksois-W:n. Muuta vanhaa Wenlassa ei olekaan, hän on 17-vuotias ja nauttii estoitta kukkaan puhjenneesta seksuaalisuudestaan. Wenla ei niiaile eikä punastele, vaan kääntää voimakseen sen, että on miesten halujen kohde. Kukaan muu, varsinkaan mies, ei päätä Wenlan kohtalosta, koska ”me ei eletä 1800-luvulla.”
Stereotyyppisten feminiinisten avujen lisäksi Wenlassa on aimo annos jätkämäistä neuvokkuutta ja pärjäämisen eetosta, hän käyttää yhtä luontevasti työkalupakkia kuin meikkipussia eikä jää läpänheitossa veljesten jyräämäksi. Välillä Katajavuori laittaa Wenlan sanailemaan kuin Mikko Rimmisen miespuoliset romaanihenkilöt: ”Jos sen mora putoaa tuolinjalan viereen niin en kääks pelästy, sanon vaan että hei sulta putosi joku tommonen teräskapine.”
Katajavuori on etevä kirjallistamaan katuslangia ja puhekieltä, lennokkaat ilmaisut eivät tunnu teennäisiltä eikä lauseen rytmi kadota iskevyyttään. Pitkinä pätkinä nuorisopuhe alkaa puuduttaa, mutta onneksi Katajavuori annostelee väliin Alli Jukolan levollisempaa ääntä. Hän seurailee pilven reunalta veljesten edesottamuksia ja vuodattaa romaanin sivuille äidillistä lämpöään.

Henkilöhahmojen lisäksi Wenla Männistö lyö uusiksi Seitsemän veljeksen muodon. Poissa on laveakaarinen epiikka, sen korvaa nopeasykäyksisiin kohtauksiin televisiosarjamaisesti pätkitty kerronta. Wenla Männistöä voisi luonnehtia kaunokirjalliseksi sitcomiksi. Sitä leimaa luonteva kepeys, mikä ei tarkoita, etteikö se onnistuisi samalla olemaan myös kipeä kuvaus ajastamme.
(Parnassossa 6-7/2014 julkaistu arvio)
Kommentit (8)
  1. A Man of Wealth and Taste
    5.12.2014, 17:49

    Nämä jonkin tunnetun teoksen uudelleenlämmitykset ovat aina jo ideana hiukan epäilyttäviä ja varmistin ainakin allekirjoittaneen Colt Model 1861 Navysta menee vaistomaisesti pois päältä, helposti tulee mieleen jonkinmoinen omasta laiskuudesta tai mielikuvituksettomuudesta kumpuava liftarisyndrooma, käytetään toisen tekemää tekstiä star vehiclenä, jolla homma hoidetaan.

    Tämä siis sanottuna noin yleisellä tasolla, tuntematta nyt lainkaan puheen olevaa Katajavuoren teosta.

    Jykevämmin vanhan ylikirjoituksen voi tehdä kuten Joyce teki Homeroksen Odysseialle, mutta se vaatii sitten aika pitkäkestoista työtä – ja unohtamaan siinä välissä monet kirjojen joulumarkkinat.

    Ja varmaan Joycenkin vääntö “onnistui samalla olemaan myös kipeä kuvaus ajastaan”, kuten voisimme eittämättä hänenkin työtään luonnehtia.

  2. Tommi Melender
    5.12.2014, 17:51

    Juu, ja onnistuupa se Joycen teos aika ajoin olemaan myös “luontevasti kepeäkin”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *