Luovuus & epäily

”Luettuani Rikoksen ja rangaistuksen tunnen ensimmäistä kertaa syvää epäilyä kutsumustani kohtaan. Harkitsen vakavissani periksi antamista. Olen aina uskonut, että luominen on vuoropuhelua. Mutta vuoropuhelua kenen kanssa? Kirjallisten piirien kanssa, joiden keskuudessa loukkaukset painavat enemmän kuin kriittinen tarkastelu? Koko yhteiskunnan kanssa? Ihmisten, jotka eivät lue meitä, porvarillisen massan, joka vuoden aikana lukee sanomalehtiä ja kaksi suosittua kirjaa? Nykypäivänä luova ihminen voi, vakavasti ottaen, olla vain yksinäinen profeetta, oman luomistyönsä täyttämä ja kalvama. Olenko minä tällainen luova ihminen? Uskoin olevani. Tarkemmin sanottuna, uskoin voivani olla. Nykyisin epäilen sitä ja tunnen suurta kiusausta lopettaa nämä alituiset ponnistelut, jotka vain tekevät minut onnettomaksi onnellisuuden keskellä. Tämä tyhjä asketismi, tämä kutsu pyrkiä johonkin, en tiedä mihin.”

Albert Camus muistivihkossaan 8.8.1957

Kommentit (14)
  1. …olikohan se auto-onnettomuus itsemurha?

  2. Tommi Melender
    27.1.2015, 15:08

    Kenties pirullisen nerokas itsemurha, kun Camus ei ollut itse kuskina vaan matkustajana. Michel Gallimard ajoi autoa.

    Muutamaa päivää ennen kohtalokasta onnettomuutta Camus kirjoitti rakastajattarelleen, millä aikataululla saapuisi takaisin Pariisiin ja lisäsi ”ellei tiellä satu mitään yllttävää…” Aavemaista.

    Ja vielä se, että Camus’lla oli alun perin suunnitelmissa palata Pariisiin junalla, oli ostanut lipunkin.

    Sellaistahan on huhuttu myös, että KGB olisi junaillut auto-onnettomuuden, koska venäläisiä risoi Camus’n toiminta: hänhän tuomitsi ankarasti Unkarin 1956 tapahtumat ja vankileirit neuvostovaltiossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *