Lucien & Jack

Ymmärrän hyvin Oscar Wildea, joka sanoi Lucien de Rubemprén kuoleman olleen hänen elämänsä suuria tragedioita. Minulle Don DeLillon Valkoisen kohinan päähenkilö Jack Gladney on samankaltainen romaanin sivuilta mielenmaisemaani juurtunut kirjallinen mielikuvitusystävä.

Havahtuessani tietoyhteiskunnan pimeisiin puoliin, aistiessani jokapäiväisten bittivirtojen takana kumahtelevan tyhjyyden ja kuoleman, huomaan ajattelevani Jack Gladneytä. Hän on kuin sukulaissetä, joka on omien kokemustensa kautta opettanut, millaista on elää jälkiteollisessa yhteiskunnassa monistuvalle, monistavalle informaatiosäteilylle altistuneena.

Aivan kuten nunnien pyörittämällä ensiapuklinikalla itseään hoidattava Gladney, minäkin kaipaan todisteita siitä, että maallistumisen ja modernisaation läpitunkemassa maailmassa jotkut vielä uskovat ”johonkin suurempaan”, edes hupsut nunnat.

Ja Gladneyn tavoin tunnen surua ja hämmennystä siitä, kun en tällaista uskoa ympäriltäni löydä.

Gladneytä poliklinikalla hoitava nunna sanoo: “Usko on jätetty meille. Hupsuille, lapsille. Niiden jotka ovat hylänneet uskon täytyy vielä uskoa meihin. He ovat varmoja että ovat oikeassa torjuessaan uskon, mutta he tietävät että usko ei saa hävitä kokonaan. Kadotus tulee silloin kun kukaan ei usko (…) Me omistamme elämämme sille, että teidän olisi mahdollista elää ilman uskoa.”

Tietenkään nunnakaan ei oikeasti usko. Hän vain toimii nunnan roolissa niin kuin Gladney toimii professorin roolissa tai roskakuski roskakuskin roolissa. Gladneyn erehdys on ottaa nunnan kanssa usko puheeksi. Hän ei saa sellaista vastausta, jonka kuvittelee saavansa:

“Tekö ette usko taivaaseen? Nunna?”
“Jos te ette usko, miksi minunkaan pitäisi.”

Gladney järkyttyy huomatessaan, että maailma on vielä maallistuneempi, vielä perusteellisemmin modernisaation läpitunkema kuin hän on luullut. Hän ei voi olla parahtamatta: “Te olette nunna. Käyttäytykää kuin nunna.”

Välillä tekisi mieli parahtaa samaan tyyliin. Ihan maallisiin asioihin liittyvissä kysymyksissä. Liian pitkälle edennyt maallistuminen — joka ilmenee relativismina tai narsismina — asettaa kyseenalaiseksi monet sellaiset asiat, jotka olivat joskus merkityksellisiä ja tärkeitä.
Kommentit (1)
  1. Eräs toinen blogisti, jonka kirjoituksia vanhasta tottumuksesta seuraan, nimeää tämänpäiväisessä epistolassaan Suomessa olevan melkein nimeltä mainiten vain muutama kymmenen lukijaa, joilla on itsenäinen maku.
    Ei mitään hipaisua tuohon eliittiin, vaan poimin ilokseni hyviä lukuvinkkejä, kuten nyt tämä Valkoinen kohina, josta on lähtenyt virike tähän sytyttävään ja puhuttelevaan tekstiin. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *