Kulttuurimme tärkein kysymys

Vaikuttavimpia osioita Jouko Turkan Häpeässä on se, jossa pohditaan Jammu Siltavuorta. Tämä lapsensurmaaja oli Turkan mukaan Suomen kulttuurin tärkein kysymys Häpeän ilmestymisen aikoihin, 90-luvun alkupuolella.

Luettuani tätä tulin miettineeksi, olisiko mahdollista ajatella Kalervo Kummolaa kulttuurimme tärkeimpänä kysymyksenä. En tarkoita niinkään Kummolaa yksittäisenä henkilönä, vaan ihmistyyppinä ja ilmiönä. Hänen kaltaisiaan olentoja on ollut aina ja tulee aina olemaan. Heidän syystään elämme tällaisessa maailmassa, ainoassa mahdollisessa.

Kalervo Kummolaa kutsutaan rautakansleriksi. Oikealla rautakanslerilla, Otto von Bismarckilla oli sattuvia huomioita politiikasta ja lainsäädäntöelimistä (”politiikka on mahdollisen taidetta”, ”lakeihin pätee sama kuin makkaroihin: kenenkään ei ole hyväksi nähdä miten niitä valmistetaan”). Bismarckin huomiot voisivat olla Kummolan huomioita, jos Kummolalla olisi lahjakkuutta moisiin aforistisiin kiteytyksiin.

Bismarckilainen politiikan maksiimi merkitsee kummoloille viime kädessä tosiasioiden tyranniaa – kaikesta mahdollisesta pyritään tekemään mahdotonta niin että lopulta jää jäljelle vain oma kanta: silloin se voittaa silkkaa vääjäämättömyyttään. Politiikka pelkistyy mahdottomaksi tekemisen taiteeksi.
Kummolan takkuisasti sujunut parlamentaarikon ura kielii siitä, että vallantahtoiselle toiminnan miehelle edustuksellinen demokratia avoimine valintoineen on turhauttava toimintaympäristö.

Tahtopoliitikko kavahtaa päätösten moraalisia perusteita luotaavia keskusteluja. Ne ovat hänen korvissaan vastenmielistä höpinää, akkamaista kitinää tai humanistien pelleilyä. Television lätkälähetyksiä katsellessani olen pannut merkille, kuinka Kummolan otsalle nousee ryppy kun hän joutuu kuuntelemaan intellektuellin maneerit ja puhetavan omaksuneen Alpo Suhosen kommentteja. Kummolan suhtautumisessa Suhosen kaltaisiin ihmisiin on samankaltaista peittelemätöntä halveksuntaa kuin alikersantti Lehdolla kaikkia henkistyneen elämän muotoja kohtaan.

Paras mahdollinen maailma kummoloille on sellainen, jossa vallankäytöllä ei ole rajoja ja jossa vallankäytön rituaalitkin on riisuttu minimiin. Tosiasiat hallitsevat, koska tosiasiat olen minä! Voi palkata lätkämaajoukkueelle ruotsalaisen valmentajan saksalaisesta yökerhosta, tai kanadalaisen, jos sellainen idea sattuu aamulenkillä pälkähtämään päähän.

Poliitikon on tietysti manoveerattava enemmän kuin itsevaltiaan kiekkopomon. Tällöin ongelmaksi muodostuu, että samanlaisista tahtopoliitikoista ei ole pulaa, vaan heitä riittää vihamiehiksi saakka. Kaiken lisäksi heistä härskeimmät ja juonikkaimmat onnistuvat jopa miellyttämään äänestäjiä.

Kalervo Kummola on sen verran huono vastenmielisimpien piirteidensä peittelemisessä, että useampi kansalainen kavahtaa kuin haluaa äänestää häntä. Epäilemättä edustuksellinen demokratiamme sorsii Kummolan kaltaisia vallankäytön lahjakkuuksia. Eipä sillä, kyllä he lopulta konstinsa keksivät, oli poliittinen järjestelmä mikä tahansa.

He tekevät maailman, jossa me muut joudumme elämään. Emmekä me useinkaan edes muista syyttää heitä siitä.

Kommentit (13)
  1. Minä luulen, että Kummola äänestettiin eduskuntaan aikoinaan siksi, että se saataisiin edes hetkeksi pois Tampereelta. Samalla tavalla kuin Vistbacka haluttiin, ja näemmä halutaan, aina pois poliisin palliltaan ja ääniä ropisee. Tuon Salovaaran suhteen kävikin sitten äänestäjille huonommin: sehän ei eduskunta hiljentänytkään sen radioääntä, voe mahoton paikka.

  2. Siltavuoren Jammu ei paljon julkisuudessa ole ollut, Kummola sentään aina välillä.

    Oikeastaan ainoana asiana Kummolasta muistuu mieleen, kun hän jokin vuosi sitten rysäytti kolarin Teemu Selänteen kanssa ja joutui loukkaaantuneena sairaalaan. Tällöin Kummola antoi lausunnon, joka oli suunnilleen ”Elämänarvot menivät uusiksi” tai ”Loukkaantuminen pani ajattelemaan” tms. Lukeva yleisö jäi kiinnnostuneena odottamaan, mitä nämä ”uudet arvot” voisivat olla ja kuinka manifestoituisivat.

    Tällä hetkellä työhypoteesi asiasta on, että Kummolan ”uudet arvot” ovat mallia toisen parlamentaarikon, Tony Halmeen taannoinen ilmoitus että hän on ottanut Jeesuksen vastaan sisimpäänsä mutta ”mikään ei muutu”. (Näin siitä huolimatta, että Halme on tunnetusti teipannut ”Exit only”-kyltin siihen lähes ainoaan paikkaan, josta voisi Jeesuksen kuvitella häneen tulleen. Mutta tutkimattomat ovat Herran, ja Pojan, väylät.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *