Kansakunnan kohtalonhetkiä

Moneen kertaan on historiankirjoitus kuvannut, miten ja missä nootti meidät tavoitti. Saapuessamme idylliselle, paratiisin kaltaista rauhaa huokuvalle hiekkarannalle, missä oli tarkoitus kokeilla Honolulusta hankkimiamme sukellusvehkeitä ja syödä meren antimista valmistettu ulkoilmalounas, meitä oli vastassa paikallisen pursiseuran ja Rotary-klubin puheenjohtaja, joka sivutoimenaan toimi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun agenttina. Hän huuteli nimeäni jo kaukaa ja ajoi minut kiikkerällä golfkärryllään pursiseuran huvilalle, jonka havaijilaistyylisessä aulassa minua odotti puhelu New Yorkista. Soittaja oli Suurlähettiläs, joka oli saanut Helsingistä nootin tekstin toimitettavaksi edelleen Presidentille.

(…)

Selostettuani nootin sisällön palmun latvasta meren aavaa ihailleelle Presidentille, hän totesi että nyt oli heti tehtävä tärkeä ratkaisu: olisiko hänen keskeytettävä vierailu ja palattava kotimaahan? Palmun juurella pidetyssä hätäpalaverissa esitin, että Presidentti suorittaisi vierailunsa loppuun alkuperäisen ohjelman mukaisesti. Sen sijaan hän voisi määrätä ulkoministerin palaamaan välittömästi Helsinkiin aloittamaan keskustelut neuvostoliittolaisten kanssa. Presidentti torjui ehdotukseni: “Ahdin tilanne on käynyt koko ajan hankalammaksi”, Presidentti totesi. Jatkoimme neuvonpitoamme, kunnes Presidentti keksi että ulkoministerin asemesta voitaisiin käyttää jotakin luotettavaa kotimaassa olevaa tahoa. Utelin Presidentiltä, oliko hänellä mielessään joku tietty henkilö. Hän hämmästytti minut mainitsemalla Kiekkoliiton puheenjohtajan. Kun toin julki varauksellisen suhtautumiseni, Presidentti hymyili salaperäisesti ja tokaisi: “Etkö ole lukenut Machiavellin Ruhtinasta?”

Presidentin ratkaisu määräsi hänen toimintansa perussuunnan koko ns. noottikriisin aikana. Sen poliittinen sanoma oli selvä: ei ollut aihetta pelätä, että isänmaa olisi vaarassa. Ne vaikeudet, joita nootti aiheuttaisi, eivät olleet niin vakavia etteikö niitä voisi selvittää määrätietoisuudestaan ja tahdonlujuudestaan tunnettu Kiekkoliiton puheenjohtaja.

Kirjoitin jälkeenpäin, että tapa, jolla presidentti teki päätöksensä Havaijin uimarannalla, kertoi hänen äärimmäisestä poliittisesta neuvokkuudestaan ja idänsuhteiden lukutaidostaan.

(…)

Kiekkoliiton puheenjohtaja matkusti presidentin valtakirja salkussaan Moskovaan ja sieltä edelleen Novosibirskiin, jossa hänet otti metsästysmajallaan vastaan NKP:n pääsihteeri Nikita Hrustsev. Hrustsevin ja Kiekkoliiton puheenjohtajan kahdenkeskisessä keskustelussa, joka kesti runsaan tunnin, toimi Zenihovin rinnalla toisena tulkkina venäjänkielentaitoinen helsinkiläinen liikemies ja maailmanympäripurjehtija. Hrustsev yllätti vieraansa tuomalla keskustelussa julki, että Neuvostoliiton taholta oli mitä todennäköisimmin liioiteltu ja ylikorostettu saksalaisen militarismin luomaa uhkaa. KGB oli nimittäin onnistunut kuvaamaan ja salakuuntelemaan Saksan liittotasavallan ylimmän johdon kokousta Reinin varrella sijaitsevassa keskiaikaisessa linnassa, johon oli liittokanslerin toivomuksesta rakennettu suomalainen sauna. Hrustsevin mukaan saksalaisten saunaistunnosta taltioitu materiaali osoitti, kuinka syvässä heikkouden tilassa maa edelleen oli. “Saatoimme selvästi nähdä Adenauerin toiselta puolelta, että Saksa on ja pysyy kahtia halkaistuna, ja toiselta puolelta, että Saksa ei enää koskaan nouse.”

(…)

Novosibirskin keskustelujen lopputuloksen tiedämme: sovittiin, että sotilaallisia konsultaatioita “siirrettäisiin” ja että Suomen hallitus “seuraisi tarkasti tilanteen kehitystä Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueella ja esittäisi tarpeen vaatiessa neuvostohallitukselle käsityksiään tarpeellisten toimenpiteiden suorittamisesta.” Edelleen sovittiin, että Hrustsev vaikuttaisi henkilökohtaisella arvovallallaan siihen, että vuoden 1965 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen järjestäminen myönnettäisiin Tampereelle. Samalla laadittiin ensimmäiset suunnitelmat Tampereen Hakametsän jäähallihankkeesta. Muodollinen vastuu jäähallihankkeen toteuttamisesta ja rahoituksen hankkimisesta uskottiin Novosibirskin keskusteluissa toisena tulkkina toimineelle helsinkiläiselle liikemiehelle ja maailmanympäripurjehtijalle.

Vuodesta toiseen minulta on penätty nootin perimmäistä tarkoitusta. Oliko maalina Presidentin Washingtonissa aloittama ja vuosikymmeniä myöhemmin täyttymyksensä saavuttanut Suomen lännettäminen vai toimiko Presidentti tulenjohtajana, jonka ohjaamana nootti hajotti hänen honkaliittolaisten vastustajiensa rivit kotimaassa? Historia ei tarjoa yksiselitteistä vastausta tähän kysymykseen.

Kiistattomasti voimme kuitenkin todeta, että tapausten kulku noottikriisin yhteydessä varmisti Presidentille Kiekkoliiton tuen vuoden 1962 presidentinvaaleissa ja niitä seuranneina vuosina. Tällä tuella oli ratkaisevan tärkeä merkitys sekä Presidentin poliittisen toiminnan että kansakuntamme kehityksen kannalta. Edelleen voimme myös väittää, että perustukset vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruudelle laskettiin metsästysmajalla Novosibirskissä runsaat kolmekymmentä vuotta aikaisemmin.

Kommentit (2)
  1. Karo Hämäläinen
    12.12.2007, 19:36

    Rohkenen epäillä, että yllä kuvatuksi tulleet tapahtumat vaikuttivat olennaisesti myös Suomen ja Neuvostoliiton Calgaryn olympialaisissa 1988 pelaaman jääkiekko-ottelun tulokseen seurannaisvaikutuksineen, vaikka asiasta on julkisessa keskustelussa toistaiseksi yleisesti tunnetuista syistä vaiettu.

  2. Tommi Melender
    12.12.2007, 20:01

    Tästä mainitsemastasi tapauksesta on julkaistu pätevä teos, jossa kaikki yhteydet ja seurannaisvaikutukset tulevat tarkoin selvitetyksi. Minulla ei ole siihen lisättävää. Tuon teoksen tekijällä on muuten sama nimi kuin sinulla, mikä yhteensattuma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *