Elää ja kuolla fiktiossa
Kuten aiemmin kirjoitin, olohuoneen hyllyt ovat Valhallani, järjestän sinne kuolleiden ja viittä vailla kuolleiden kirjailijoiden teokset. Elävät ovat seuranani täällä työhuoneessa.
Luettuani Rothin uusimman tunsin syyllisyyttä. Jokamies on hienosti rakennettu romaani, kirjallisen sommittelun ihme. Roth käy läpi päähenkilönsä, newjerseyläisen mainosgraafikon ja taiteilijan, elämän ja kuoleman tarkentaen sen muutamiin käänteisiin ja yksityiskohtiin. Keskiverto kirjailijan käsissä tällaisista palasista syntyisi helposti pelkkä yhdentekevien anekdoottien kudelma, mutta Roth, tämä vanha dinosaurus, onnistuu järkyttävän hyvin.
Jokamiehestä tunnistaa ne seksuaalimotiivien ympärille kietoutuvat perussävyt, jotka luonnehtivat Rothin tuotantoa, mutta samalla mukana on sellaista hiljaista ja hiljentävää vakavuutta, joka sopii hyvin yhteen sen kanssa, että romaanin lähtökohtana on kuolema ja kuoleminen.
En jaksa uskoa kohutun Viimeiset sanat -televisiosarjan tavoittavan sitä tyhjän ja selittämättömän edessä olemista, jonka Rothin romaani esille loihtii. Koska katsojat pitävät televisiosarjaa totena, se muuttuu fiktiivisemmäksi kuin fiktio, kuolemisesta tulee kuolemisen esittämistä. Tämä, jos mikä on todellisuudesta vieraantumista.
Rothia en vielä ole lukenut, mutta loppukaneetissasi osut oikeaan – tuo on juuri se harha jonka “Viimeiset sanat” -ohjelman tuottajat ja tekijät ovat ottaneet keppihevosekseen: että kuolemasta ei muka puhuttaisi missään ja tämän heidän upean ja ennakkoluulottoman ponnistuksena kautta siitä viimein voidaan keskustella Suomessakin… medianarkit eivät kaiketi ole nauttineet mistään laadukkaasta kirjallisuudesta viimeisen hmm… parin tuhannen vuoden aikana, koska kuolema nyt totta vieköön sattuu olemaan eräs käsitellyimmistä ja keskustelluimmista aiheista kirjallisuudessa, ja siihen löytyy niin monia näkökulmia, ettei yksi ihmiselämä (sic), puhumattakaan puolentusinasta puolen tunnin tv-ohjelman jaksosta, pysty sitä kaikkea mitenkään edes ottamaan haltuunsa… vaikuttaa siltä, että audiovisuaalisen median ammattilaisten mielestä keskustelua ja pohdintaa on olemassa vain silloin, jos se todistetaan tv-kameroilla ja lähetetään pariin miljoonaan talouteen (yksin mietittyä ei ole olemassa) …ja tämän harhan vallassa tehty tuotanto tuo ainakin minulle suuren epäluottamuksen kyseistä souvia kohtaan.
Näinhän se on.
Luultavasti tuotantoyhtiöissä on istuttu pitkään mietintämyssyt päässä ja pähkäilty, miten kuolevista ihmisistä voisi tehdä tosi-tv:tä “hyvää makua” rikkomatta ja kahmaista fyrkat himaan tästäkin markkinaraosta.
Sitten koko paketti myydään niin väsyneillä argumenteilla, että kuoleminen olisi muka “vaiettu aihe” tai “piilossa nyky-yhteiskunnassa”. Arkkipiispakin näkyi tämän argumentin ostaneen, huh huh.