Blogihiljaisuutta

Edellisestä blogipäivityksestäni on ehtinyt vierähtää tovi. Tämä johtuu osittain kesälomakuvioistani, osittain siitä, että olen kirjoittanut ahkerasti esseetä.

Essee on hieno kaunokirjallisuuden laji. Hyvän tai edes kohtalaisen esseen kirjoittaminen on todella vaikeaa. Sopii kokeilla niiden, jotka eivät rehdin Vantaan miehen sanaan usko.

Paljolti suomalaisesta kustannuspolitiikasta johtuen moni taitaa mieltää esseen pikemminkin tieto- kuin kaunokirjallisuudeksi. Se on harhakäsitys. Jos esseen voi suoraviivaisesti referoida tai tiivistää parafraasiksi, se ei ole essee ensinkään.

Kirjallinen tyyli on esseistille kaikki kaikessa. Muodosta ja sisällöstä ei voi puhua erikseen, sillä kirjallisen tyylin täytyy läpäistä ne molemmat.

Tärkeää esseistille on myös löytää tasapaino argumentatiivisuuden ja provokatiivisuuden välillä. En ehkä haluaisi tunnustaa tätä, mutta jälkimmäinen miellyttää minua enemmän, ja silloin on tietysti vaara, että sorrun säädyttömyyteen. Mutta mieluummin siihen kuin liialliseen asiallisuuteen. Mieluummin olen palava kuin penseä.

Suosittelenpa vielä lopuksi hyvää esseekirjallisuutta: Leif Salménin Alas Akropoliilta ja Palatsi Bosporin rannalla ovat älyllistä ja kiehtovaa, vireän kulttuuritietoisuuden sävyttämää tekstiä, jossa on sopivasti myös palavuutta. Salmén on viisas mies, joka ilman omaa syytään sattui syntymään siihen sukupolveen, josta sikisivät 1970-luvun vasemmistoradikaalit.