Aineettomuudesta

Tuoreita kirjallisia hankintojani: Jorge Luis Borgesin Collected Fictions. On tukeuduttava englanninkieliseen laitokseen, koska alkukieltä en taida. Entuudestaan hyllyssäni ovat Borgesilta suomennetut Haarautuvien polkujen puutarha ja Hiekkakirja sekä englanninkielisenä Selected Poems.

Borgesilla on eräs teksti, nimellä Salainen ihme suomennettu novelli, joka on minulle jonkinlainen kirjailijan eetoksen kiteytymä tai kaunokirjallisen työn allegoria. Olen muuten kirjoittanut tästä novellista ennenkin (esseedialogissa Antti Nylénin kanssa vuoden 2005 MotMotissa).

Novellissa kirjailija Jaromir Hladik joutuu teloitusryhmän eteen. Hänen viimeinen toivomuksensa on saada kirjoittaa valmiiksi keskeneräinen näytelmänsä. Jumala hyväksyy pyynnön ja jähmettää maailmankaikkeuden paikoilleen. Teloitusryhmä seisoo kivettyneenä kiväärit tanassa, tulikäskyä antavan kersantin käsi on jäykistynyt keskenjääneeseen eleeseen. Maailma ei liiku, vain Hladikin ajatus liikkuu. Hän kirjoittaa näytelmän mielessään valmiiksi, ja kun on päässyt loppuun, ympäröivä todellisuus herää, laukaukset kajahtavat ja Hladik vajoaa kuolleena maahan.

Hladikin esimerkki osoittaa, että kirjat ja kirjallisuus ovat aineettomampia ja häilyvämpiä kuin olemme taipuvaisia kuvittelemaan. Valmistuessaan kirjoista tulee toki artefakteja, elämysteollisuuden graafisen haaran tuotteita, mediasektorin alihankintaketjun osasia. Mutta silti: kirjailijan todellisuus on – tai sen pitäisi olla – enemmän Hladikin todellisuutta kuin kirjamarkkinoiden todellisuutta.

Tärkeää on kirjoittaminen, ideat, utu. Ei se, mitä sitten seuraa: kajahtavatko laukaukset vai onko vastassa vain syvä hiljaisuus.