Vaikutuksen alaisena olemisesta

Created with Nokia Smart Cam

Kirjamyynti on taantunut parhaista vuosistaan, mutta kustantamoihin tulvii käsikirjoituksia ennätystahtia. Suoraviivainen johtopäätös on, että ihmiset lukevat aiempaa vähemmän mutta kirjoittavat aiempaa enemmän.

Soisin, että asia olisi päinvastoin. Lukeminen kannattaa aina, kirjoittaminen ei läheskään aina, ajateltiin asiaa sivistyksellisesti tai taloudellisesti. Hyväksi lukijaksi voi tulla kuka tahansa, hyväksi kirjailijaksi ani harva.

Moni kollegani opettaa luovaa kirjoittamista. Heidän mukaansa on tuiki tavallista, että oppilaat lukevat vähän. Eräällä kurssilla nousi vain muutama käsi, kun kurssin vetäjä kysyi, ketkä pitävät itseään ahkerina lukijoina.

En voi olla hämmästelemättä. Miten joku voi kuvitella oppivansa kirjoittamaan sanataiteellisesti painokasta tekstiä, ellei lue intohimoisesti?

Kirjoittaminen on lopulta vain yksi lukemisen muoto. Gustave Flaubert ehkä liioitteli mutta ei kovin paljon väittäessään, että täytyy lukea tuhat viisisataa kirjaa voidakseen kirjoittaa yhden.

Yleinen selitys kirjailijan urasta haaveilevilla mutta laiskasti lukevilla on halu suojautua ”haitallisilta” vaikutteilta. He pelkäävät sortuvansa kirjoittamaan epäautenttisesti, jos lukevat ”liikaa”.

Väärin, väärin.

Juuri ohut lukeneisuus johtaa latteaan ja kaavamaiseen kirjoittamiseen. Sanataide on sotaa kliseitä vastaan, mutta kliseitä ei tunnista ellei ole kehittänyt kirjallisia tuntosarviaan. Ne voivat kehittyä vain lukemalla riittävästi. Luovan kirjoittamisen paradoksi on, että oma ääni syntyy altistumalla toisten, itseään parempien ja kokeneempien teksteille. Toki myös huonojen kirjojen lukeminen voi opettaa.

Se, minkä ulkoisilta vaikutteilta suojautuva wannabe-kirjailija kokee ”omaksi äänekseen”, tekee tuskin vaikutusta satojen käsikirjoitusten röykkiötä purkavaan kustannustoimittajaan. Hän on nähnyt lukemattomia ilmaisultaan ja asetelmiltaan jalostumattomia tekstiviritelmiä, joiden jalostumattomuus johtuu nimenomaan siitä, että tekijä ei ole tarpeeksi valpas tunnistamaan tekstiinsä kätkeytyviä kliseitä.

 

***

 

Witold Gombrowiczin mukaan Rabelais saattoi kirjoittaa yhtä luontevasti kuin pikkulapsi kusee puunrunkoa vasten, mutta modernille kirjailijalle se ei enää ole mahdollista. En tiedä, oliko Gombrowicz oikeassa Rabelais’n osalta, tuskinpa vain, mutta hän oli eittämättä oikeassa modernin kirjailijan osalta.

Meitä ympäröivät niin vankat kirjallisen kulttuurin rakenteet, että ne heittävät valonsa ja varjonsa kaikkeen, mitä kirjoitamme, tahdoimme tai emme. Aina joku kurkkii kirjoittavan ihmisen olan takaa, oli se William Shakespeare, Aleksis Kivi, J. K. Rowling tai Sofi Oksanen.

Vaikutteilta ei voi suojautua, niiltä voi ainoastaan ummistaa silmänsä, mutta silmien ummistamisesta ei koidu mitään hyvää sellaisessa toiminnassa kuin kirjoittaminen, jossa olennaista on ajatella ja ilmaista itseään paremmin, olla käyttämättä ensimmäisiä mieleen juolahtavia sanoja.

Kulttuuriyhteiskunnassa elävälle vaikutteilta suojautuminen on ylipäätään mahdotonta. Jos vaikutteet eivät tule kirjallisuudesta, ne tulevat jostain muualta, koska arkinen todellisuutemme on täynnä erilaisia narratiiveja. Viihteen, mainonnan, uutisten ja sosiaalisen median kieli ja kerronta ovat latteampia ja latistavampia kuin kaunokirjallisuuden.

En väitä, että kirjoittavan ihmisen pitäisi suojautua tajuntateollisuuden pommitukselta, sellainen olisi tuskin edes mahdollista. Romaanien, novellien, runojen ja esseiden lukeminen auttaa kuitenkin hahmottamaan sen, mikä kulttuurissamme on triviaalia ja toisteista, sovinnaisajatuksia tuottavaa, ja kirjoittamaan näitä asioita vastaan.

Haastattelin taannoin Parnassoon (6-7/2016) Helsingissä vieraillutta ranskalaiskirjailijaa Maylis de Kerangalia, jonka Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (suomennos Ville Keynäs ja Anu Partanen) on kuluneen syksyn parhaita käännösromaaneja. Hän tähdensi, ettei voisi kirjoittaa riviäkään ilman altistumista ulkoisille vaikutteille: ”Kirjoitan kaikkien niiden kirjojen lävitse, jotka olen elämäni aikana lukenut. Romaanini eivät synny tyhjiössä, vaan haluan olla jatkuvasti yhteydessä muuhun kirjallisuuteen.”

Ennen kuin Kerangal aloittaa uuden romaanin kirjoittamisen, hän kokoaa minikirjaston, joka pysyy hänen tukenaan ja turvanaan niin kauan, kunnes viimeiset vedokset lähtevät kustantamoon. Se on hänen kirjallinen soittolistansa, ja siihen sisältyvät teokset ovat hänen matkakumppaneinaan romaanin kirjoittamisen ajan.

Kerangalin kirjallinen soittolista ei koostu pelkästään romaaneista, novelleista ja runoista. Samassa pinossa niiden kanssa ovat historialliset, filosofiset ja yhteiskunnalliset teokset sekä teknistä sanastoa vilisevät erikoisalojen ammattikirjat.

Olen Kerangalin kanssa samoilla linjoilla, vaikka minulla kirjalliset soittolistat syntyvät spontaanimmin.

Kun katson omia teoksiani kirjahyllyssäni, muistan elävästi, mitä kirjoja luin niitä tehdessäni. Se, mitä luin, mahdollisti sen, minkä kirjoitin. Olen kiitollinen kaikista niistä äänistä, joille olen kirjailijantyössäni altistunut, olivat ne kauno- tai tietokirjailijoiden ääniä. Mitä useammille altistun, sen parempi.

Kirjoittaminen, aivan kuten lukeminen, on vaikutuksen alaisena olemista. Et voi koskettaa tekstilläsi toisia, ellet ole ensin itse tullut kosketetuksi.