Valtion korjaaminen jeesusteipillä

Minulla on ristiriitainen olo suomalaista elinkeinopolitiikkaa kohtaan. Keskeisimmät poliitikkomme puhuvat juhlapuheissaan moderneista asioista, mutta jotenkin heidän toiminnastaan paistaa hyvin vanhanaikainen ajattelu.

Liikenneministeriöstä kyllä tulee vetäviä visioita, mutta niitä ei ole myyty etukäteen riittävästi. Hallitus kyllä tukee uusia asioita elinkeinotoiminnassa, mutta kaikessa tärkeydessään biotalous ei ole se seuraava Nokia. Kaivostoimintakin pelastetaan ja ympäristötuhoja saadaan kuriin, mutta uusi yhteistyökumppani osoittautuu melkoiseksi maineriskiksi. Uusien digitaalisten liiketoimintojen kehittämisestä puhutaan juhlapuheita, mutta teknolgiainovaatioiden määrä ja Tekesin rahoitus ovat laskussa ja innovaatioistakin suuri osa jää kaupallistamatta. VTT:kin miettii parhaillaan parasta mahdollista tapaa hyödyntää valtavaa keksintösalkkuaan. Koulutuksesta ja tutkimuksesta nipistetään, vaikka tiedetään että huippuinnovaatiotoiminta vaatii huippuosaamista. Kaiken kukkuraksi valtio ei ole edes kyennyt muuttamaan huonosti toimivaa julkisten hankintojen kilpailutusta, jossa usein on enemmän etua siitä, että tarjotaan vanhaa koeteltua ratkaisua kuin uutta ja parempaa.

Kaiken pohjalla taitaa olla se, että politiikasta puuttuu visio. Visio on joko liian kaukana tai sitten pohditaan vain niitä asioita, millä annetaan vanhoille malleille vielä hetki hengähdysaikaa. Työnantajajärjestöt puhuvat siitä, että työntekijöille tarjotaan liikaa turvallisuutta ja työpaikkoja ei siksi täyty. Sama tilannehan on yritystoiminnassa. Vanhoja malleja tuetaan uuden kustannuksella. Miksi niille pitää tarjota turvallisuutta, jos niissä työskenteleville työntekijöillekään ei tarjota?

Tiedän että asiat eivät ole helppoja

Ensinnäkin poliitikolla on oltava visio, jonka myös muut poliitikot ostavat. Ja jotta he ostaisivat, siinä ehdotuksessa pitää olla paljon hyvää ja uskottavaa. Usein sitä hyvää tuntuu löytyvänkin, mutta uskottavuuden kanssa on haasteita.

Niitä uskottavuushaasteita on mahdollista lievittää sillä, että asioiden taustoittamisessa olisi vähemmän puoluepolitiikkaa. Se on toki aika tiukka tikki. Kun sinne politiikkaan ja tiettyyn puolueeseen mennään usein siksi, että itselle ja puolueelle tulisi mahdollisimman paljon valtaa. Poliittinen valmistelu vain näyttää olevan siksi tiensä päässä, että poliittisilta puolueilta puuttuvat visiot. Kun visio puuttuu ja tarjolla olevasta tiedosta valitaan se parhaimmin tarkoitukseen sopiva, niin opportunismi ja jeesusteipillä paikkaaminen korvaa kunnollisen remontin.

Tiedeyhteisökin voi kyllä herätä

Tässä kaikessa tiedottomuuden tilassa tiedeyhteisö on pudonnut yhteiskunnallisen keskustelun kakkosvitjaan, kun sen on syytä olla ihan keskellä. Ei niin, että tiedeyhteisö sanoo mitä pitää tehdä, vaan että tiedeyhteisö kommunikoi näkemyksiään niin selkeästi, että asiat menevät perille ja osataan tehdä hyviä päätöksiä.

Olin marraskuussa puhumassa yliopistoväelle viestinnästä. Paikalla olleista vain muutamat olivat ammatillisesti aktiivisia jossakin sosiaalisen median kanavassa. En edes viitsinyt kysyä miksi välttelevät. Ainakin ennen se johtui siitä, että rahvaan kielelle vaihtaminen vaarantaa kuulemma tieteellisen täsmällisyyden.

Katsokaa nyt tieteilijät mitä siitä seuraa, kun te olette ulkona keskustelusta. Onko se sitten parempi, että varsin paljon puhutaan ihan pehmoisia eri asioista? Kukaan ei kohta osaa erottaa kunnolla mietittyä asiaa oman edun tavoittelun vuoksi kerrotusta valitusta totuudesta. Oletteko huomanneet, että siellä missä ihmiset ovat, suurinta ääntä käyttävät yleensä bisneksen ja talouden ”kokemuksellisuuteen perustavat asiantuntijat”.

Meillä ollaan niin kovasti huolissaan siitä, että uskomushoidot pilaavat ihmisten terveyden. Mutta siitä ei niin suurta porua pidetä, että monia ratkaisuja parempaan huomiseen haetaan uskomusreseptien avulla.

Kun maailmaa rakennetaan uskomuksilla, syntyy ristiriitoja. Siinä sitä on sitten kiva jutella siitä, kuinka keskustelu on taas polarisoitunutta ja kaikki puhuvat toistensa ohi.

Toki onhan meillä sekin vaihtoehto, että heitetään kaikki hyvän tuurin haltuun, niin hyvä tulee.