Työnantajien äijäkerhojen tölväisyt

Sunnuntain Helsingin Sanomissa julkaistu EK:n puheenjohtajan ja Elisan toimitusjohtajan Veli-Matti Mattilan kommentti palkoista ja työehdoista sopimisesta ei ollut ainut laatuaan. Tällä kertaa vain puhe oli tavallista vähemmän peiteltyä.

Työnantajajärjestöissä on jo monta vuotta valitettu sitä, kuinka ammattiliitot ovat huonoja muuttumaan. Viesti on ollut yksinkertainen. Palkat ovat liian korkeat ja työehdot liian jäykät.

Kaksi vuotta sitten työnantajien itsetunto oli huipussaan, kun näytti siltä, että vallankahvaan tarttunut hallitus oli tuomassa tarvittavan taustatuen isoille muutoksille. Silloin kielenkäyttö oli äärimmäistä – käytännössä suoraa uhkailua.

Työnantajajärjestöjen viestintätavassa näkyy se, että siellä on liikaa miehiä. Asioita yritetään ratkaista vanhalla “hiekkalaatikon vahvin määrää leikin säännöt” -idealla.

Asia on valitettava, koska suurimmassa osassa työpaikkoja on paremmat keskusteluyhteydet työntekijöiden ja työnantajien välillä. Niissä keskustellaan eri vaihtoehdoista, eikä ainoastaan sanella.

Työelämän ison muutoksen suurin ongelma on ollut epäluottamus vastapuolen motiiveista. Erityisesti on pelätty, että jompi kumpi osapuoli käyttää tilannetta häikäilemättömästi hyväkseen. Mattilan ulostulo antoi tälle pelolle katetta. Siitä puuttuivat kaikki ne elementit, jotka olisivat osoittaneet todellista neuvotteluhalua ja aivan erityisesti – kykyä ymmärtää, että asiat ratkaistaan yhdessä.

Työnantajajärjestöihin on tullut pitäkää tunkkinne asenne aivan väärällä hetkellä. Työntekijät ovat olleet jo jonkin aikaa valmiita keskustelemaan työn tekemisen ehdoista. He ovat kuitenkin odottaneet hetkeä, jolloin he voivat kokea luottavansa vastapuoleen.

Nyt se luottamus on kovilla.

Vaikuttaa siltä, että työantajajärjestöjen johtoon tarvitaan uusi sukupolvi, ennen kuin paikalliseen sopimiseen tarvittava uudenlainen asenne saadaan aikaiseksi.