Tuppisuu Suomi – juosten lirutettu

Joku totesi tuossa hiljan, että Suomessa on kyllä visioita, mutta toteutus vaan on ongelmallista. Hän oli ihan oikeassa. Meillä on sinun ja minun visioni ja yhteensä noin 5,5 miljoonaa muuta hyvää ideaa paremmasta Suomesta. Ihan pikkuriikkinen ongelma niiden kanssa kylläkin on.

Sinun visiosi voi olla hyvinkin erilainen kuin minun ja sinä et välttämättä osta minun visiotani eikä meistä kumpaakaan kiinnosta kuunnella toisen tyhmää ideaa. Niinpä me sitten ollaan vaan ja murjotetaan sitä, kuinka näköalattomassa maailmassa elämme. Tai siis kuten jo tuli sanottua, näköaloja kyllä piisaa. Ei vain sitä yhteistä.

Jos sinusta on joskus tuntunut siltä, että yhteisistä asioista päättäminen on Suomessa vaikeaa, niin siihen löytyy ainakin yksi hyvä selitys. Englantilainen kielitieteilijä Richard D Lewis ja hänen perustamansa organisaatio ovat tutkineet neuvottelukulttuureja ja johtamistyylejä ympäri maailmaa. Suomalainen neuvottelukulttuuri on heidän mukaansa yksi kaikkein suoraviivaisimmista.

Siinä kun ruotsalaiset käyttävät aikaa muodostaakseen yhteistä näkemystä ja saksalaiset käyttävät paljon aikaa faktojen keräämiseen ja käsittelyyn, niin Lewisin mukaan suomalaiset arvostavat mahdollisimman nopeaa lopputulokseen pääsemistä. Norjalaiset jäävät johonkin suomalaisten ja ruotsalaisten välimaastoon.

Tämä tyypitys olisi ihan hauska, jos se ei olisi totta. Valitettavasti Lewis on pitkälti oikeassa. Katsokaa poliittista päätöksentekoamme, start-up yritysten päätöksenteossa ylistettyä kokeile ja erehdy -kulttuuria, yritysten strategiatyötä ja yleensäkin mitä tahansa projektia. Aina siellä on tärkeänä, usein tärkeimpänä asiana projektiin käytettävän ajan pituus.

Yritä laskea omiin housuihisi

Yritäpä tätä tänään kotona. Määrittele itsellesi mahdollisimman tiukka aikataulu ja yritä yksin ratkaista mahdollisimman vaikea kysymys. Tämä on se meille ominainen tapa ratkaista ongelmia. Ruotsalainen lähtisi vastaavassa tilanteessa kaverin kanssa kahville ja antaisi asian hautua niin kauan, kunnes voisi esittää jotakin fiksua toiselle kaverille ja vasta sen palautteen jälkeen hän tekisi jonkin päätöksen.

Ennen sanottiin että joku asia on juosten kustu. Näemmä se on unohtunut johonkin. Nyt juostaan niin lujaa, että ihmisiä suorastaan rohkaistaan laskemaan omille ja kaverin nilkoille. Hetken se lämmittää, mutta sitten tulee vilu eikä se hajukaan ole kovin mukava. Ennen yritettiin välttää juostessa liruttelua, nyt ihmiselle maksetaan siitä että hän suosittelee sitä omassa höpinässään toisillekin.

Siinä höpistessään hän ei vain tajua, että USA:ssa, mistä kokeilukulttuuri on saanut innostavimmat esimerkkinsä, on ehkä maailman perusteellisin suunnittelukulttuuri. Siellä haaste on ollut liian perusteellinen lähestymistapa, kun meillä taas liian heppoinen.

Olen monta kertaa todennut, että yrityksissä tehdään päätöksiä keskinkertaisilla analyyseillä ja yritetään sitouttaa ihmisiä liian heppoisilla keinoilla. Lisäksi uusia asioita sovelletaan usein hetken mielijohteesta ymmärtämättä niitä syvällisesti.

Miten ne ruotsalaiset ja saksalaiset tekee sen?

Jostakin kumman syystä haukuttu ruotsalainen keskustelukulttuuri on johtanut siihen, että naapuri on meitä lähes kaikessa edellä. Ja saksalaiset ovat saaneet kehuja työmarkkinoiden uudistamisestaan ihan Suomesta saakka. On se kyllä kummallista, peräti ihmeellistä suorastaan, miten ne ovat siihen kyenneet, kun käyttävät niin paljon aikaa ja resurssejakin asioiden selvittämiseen. Kerrassaan ihmeellistä.

Herätkää nyt pahvit ihan oikeasti. Me olemme maailman koulutetuin kansa, mutta hukkaamme koulutustamme toimimalla tyhmästi.

Sotea valmisteltiin jotensakin 15 vuotta vai pidempäänkin? Ei muuten valmisteltu. Siitä puhuttiin vähän mitä sattuu 15 vuotta ja sitten se puristetiin ennätyslyhyessä ajassa yhdistämällä siihen mukavasti vähän muutakin. Koko perusidea siitä, että nyt tehdään paremmin toimivaa asiakaspalvelua ja terveempiä ihmisiä muuttui siihen, että jaetaan päätösvaltaa mahdollisimman tasaisesti ympäri Suomea.

Oikeesti. Ihan tosissaan? Oi voi.

En tiedä miten se menee meidän suomalaisten päähän, että yhteinen valmistelu on nykypäivänä avain siihen, että asioissa tehdään parempia päätöksiä. Nykymalli ei ole yhteistä valmistelua. Se on sitä, että jokainen huutaa omaa parasta ideaansa ja sitten itkee kaikkien nähden kuinka ymmärtämättömiä muut ovat.

Alan hiljalleen saada adrenaliinia lisää vereen. Voisin huutaa, jos siitä olisi hyötyä.

Huudan nyt vain kirjaimilla ja sanoilla.

Oppikaa nyt herran tähden keskustelemaan. Se on se kaksisuuntainen kommunikaation muoto, jossa kaikilla on riittävästi mahdollisuuksia esittää näkemyksiä ja niiden pohjalta muodostetaan yhteinen näkemys.

Usein siihen keskusteluun kannattaa mennä ihan ilman mitään valmista esitystä. Avoimin mielin, oppimaan lisää, tunnustelemaan ja lisäämään keskinäistä ymmärrystä.

En jaksa enempää, etkä sinäkään taida jaksaa lukea enempää. Suututtaa niin paljon, että menen miettimään keinoja tämän ratkaisemiseksi.

Onko sinulla hyvää ideaa? Olisi nimittäin tarve. Aika iso sellainen.

Kommentit
  1. 1

    Mika Sarivaara-Satta sanoo

    Hyvinvointivaltio nurin, ja tilalle riittävä perustulo+minimipalkka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *