Suomi on henkinen hipsteri

Suomi oli ennen hippi ja rock, mutta juuri kun meistä piti tulla fiksu ja samalla elämäniloinen kansa, meistä tulikin hipstereitä.

Hippi on maailman tilasta ja muista ihmisistä huolissaan oleva ihminen, jolla on maailmantuskaa muille jaettavaksi. Hänen tuskansa on kuitenkin pääsääntöisesti tietoisuuteen perustuvaa fundamentaalisuutta. Hipin ainoa iso ongelma on se, että usein hän jumittuu omaan tietoisuuteensa, eikä pääse ylös siitä hirvittävästä tosiasiasta, kuinka kehitys myös parantaa monia ongelmia itsestään.

Hipsteri sen sijaan on egoisti, joka valitsee aamulla vaatteiden, työvälineiden ja kulkuvälineen lisäksi päivään sopivan aatteen. Hän yrittää esittää fiksua puhumalla sivistyneen oloisesti sekä kasvisruoasta, viiniharrastuksesta, räätälöidyistä polkupyöristä että autoilun tyhmyydestä. Kuitenkin hän katsoo mielipiteitään aina omasta elämänpiiristään käsin.

Siinä kun hippi luopuu mukavistakin asioista ihan vaan sen vuoksi, että saisi hyvän omantunnon, hipsteri keskittyy ostamaan aatteisiinsa sopivia tavaroita ja palveluja. Hipsterin ongelmat liittyvät siihen, kuinka hän on samaan aikaan originelli, kuuluu omaan viiteryhmäänsä, voi kuluttaa yksilöllisesti ja saa kaiken näyttämään vastuulliselta.

Suomi on valtiona juuri kuin hipsteri

Valitsemme ajatuksemme sen mukaan, mikä missäkin ryhmässä liikkuessa on hyväksyttävää, mutta vaihdamme myös sitä ajattelua, jos siirrymme ryhmästä toiseen. Tästä syystä poliittiset puolueetkin ovat muuttuneet tunnistamattomiksi. Porvaripuolue esiintyy työväenpuolueena ja vasemmistopuolue sanoo olevansa yrittäjän asialla. Politiikasta on tullut mukavaa hipsterileikkiä, jossa parran pituus vaihtelee vallitsevan muodin mukaan.

Muotiin pätee yksi hyvä lause: Muoti on tyylitajuttomia varten.

En todellakaan toivo, että palaamme hippiaikaan. Toivon että löydämme jotakin, jossa ajatukset kulkevat syvemmällä kuin omassa navassa. Ei alempana, vaan ylempänä ja syvemmällä.