Ruotsalainen keskinkertaisuus myy paremmin

Eräästä nimeltä mainitsemattomasta japanin suurimmasta automerkistä on pitkään liikkunut kaupunkitarina, jonka mukaan ”ne ovat keskinkertaisten ihmisten tekemiä keskinkertaisia autoja keskinkertaisille ihmisille.”

Keskinkertaisuus on maailman suurin bisnes ja kuinka ollakaan, juuri ruotsalaiset ovat omineet sen kategorian.

Keskinkertaisen musiikin huippumaa maailmassa on Ruotsi. Luin artikkelin jossa Ace of Base yhtyeen Ulf Ekberg väitti, että ruotsalaisessa pop musiikissa melodia on se kaiken ydin. Hänen mukaansa amerikkalaiset keskittyvät lyriikoihin ja tuottamiseen, mutta usein siitä tulee niin vaikeita sanoituksia, että englantia toisena kielenä puhuvat eivät pysy perässä. Melodian tunnistavat nekin, jotka eivät ymmärrä sanoja lainkaan ja jos melodia on hyvä, sanat voidaan tehdä helpoiksi ja sitä kautta ymmärrettäviksi.

Keskinkertaisuutta on myös se, että ruotsalaiset ovat erään tuttuni sanoja lainaten: ”Kollektiivisesti yksilöllisiä”. Ei tarvitse kuin mennä Tukholmaan vaikkapa Östermalmille ja seisoskella kymmenen minuuttia katsellen ohikulkevia ihmisiä. Sen jälkeen tietää mitkä ovat ”oikea” hiustyyli ja muodikkaat vaatteet juuri nyt. Ruotsissa on opittu näyttelemään samanlaista ja samaistumaan samanlaisuuteen, vaikka itse asiassa siellä jos missä, on todellisuudessa myös suuria varallisuuseroja.

Joukkueurheilussa yhteisen hyvän hakeminen yksilöllisen ja yksinäisen puurtamisen sijaan on aina näkynytkin. Ruotsalainen jalkapallo ja jääkiekko ovat menestyneet erittäin hyvin jo vuosikymmenien ajan.

Ruotsalaiseen markkinointiajatteluun kuuluu, että asiat tehdään myös yksinkertaiseksi ja helposti ymmärrettäväksi. Ikean ajatus on tarjota edullista ja yksinkertaista tyyliä. Volvo on aina rakentanut brändinsä turvallisuuteen, vasta viime vuosikymmeninä on yritetty hakea myös tyyliä. H&M on edullisen pintamuodin ykköspaikka jne. Ruotsalaiset ovat taitavia yksinkertaistamaan ja ymmärtämään, että ei tarvitse tehdä täydellistä ollakseen paras.

Pitää tehdä sitä, mitä suurin osa on valmis ostamaan.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *