Rakas auto – suojakuori pahalle maailmalle

Ajokortti ja sitä kautta oikeus ajaa omaa autoa, oli nuoruudessani yksi tärkeimmistä aikuistumisriiteistä. Olen syntynyt alkuvuodesta ja muistan vieläkin, kuinka etuoikeutetulta tuntui, kun olin ensimmäisten luokkakavereiden joukossa, joilla oli oikeus ajaa autoa.

Siinä kun minun sukupolvelleni Nokialla, auto oli vapauden ja itsenäisyyden symboli, nykyiset nuoret eivät ainakaan kiirehdi sen ajokortin kanssa. Koko maassa alle puolet nuorista hankkii ajokortin heti 18 -vuotiaana ja Helsingissä vain 30 %.

Moni heitä vanhempi ihminen ei voisi kuvitellakaan elämää ilman autoa. Erityisesti keski-ikäisille auto ei ole ainoastaan kulkuväline, vaan myös iso osa identiteettiä. Monen mielestä jopa olet sitä millä ajat.

Esimerkiksi kun itselläni oli hieman madallettu, erikoisvanteilla varustettu iso BMW, sain huoltoasemalla kuulla ihan suoraa kettuilua tuntemattomalta keski-ikäiseltä VW Golf mieheltä. Autoni kävi selvästikin hänen sieluunsa.

Perheellisen on vaikea elää ilman autoa muualla kuin Helsingissä.

Autoiluun liittyvä juupas-eipäs keskustelu on itse asiassa suurelta osin keskustelua Helsinki vastaan muu maa. Olen asunut Helsingin lisäksi Nokialla, Pirkkalassa, Tampereella, Espoossa ja Lahdessa. Näistä ainoastaan Helsinki tarjoaa niin hyviä vaihtoehtoja autoilulle, että täällä en pidä auton omistamista minkäänlaisena välttämättömyytenä.

Luovuin autosta muutama vuosi sitten.

Helsingin liikennettä on jopa monen espoolaisen vaikea ymmärtää. Espoon sisäinen liikenne on Helsinkiin verrattuna surkeasti järjestettyä. Siksi Helsinkiin tullessaan espoolaiset istuvat edelleen mielummin omissa autoissaan kehätiellä, Länsiväylällä ja Ruoholahden sumpussa kuin astuvat heidän ohitseen bussikaistaa porhaltavaan bussiin. Bussissa he eivät enää olisi oman autonsa suojakuoren sisällä ja omien aikataulujensa herroina turvassa pahalta maailmalta. Lisäksi he joutuisivat liian lähelle muita ihmisiä.

Ymmärrän oikein hyvin elämää Kehä 1:n ja jopa Kehä 3:n ulkopuolella, mutta kuinka moni oikeasti ymmärtää elämää sen sisäpuolella?

Entä jos Helsingin tapa järjestää julkinen liikenne onkin parempi vaihtoehto kuin muiden kaupunkien pakottava malli auton omistamiseen?