Raha jumittaa aivot

Köyhällä ei ole varaa tehdä huonoja päätöksiä ja ostaa halpaa. Siitä huolimatta suomalaiset käyvät sankoin joukoin ostamassa Viron halpaa viinaa ja yrittävät omaan tahtiinsa juoda itsensä hengiltä. Rikas voi puolestaan juoda vähän vähemmän ja kalliimpaa ja ottaa enemmän riskejä sekä tehdä voittoja muualla. Lopulta sekä köyhät että rikkaat voivat olla yhtä sokeita omille valinnoilleen.

Raha tekee ihmisestä todella helposti idiootin, joka yrittää perustella typerää tai itsekästä käytöstään rationaalisuudella.

Keskustelu rahasta näyttää usein loogiselta, vaikka syvällinen ajatus loistaa poissaolollaan. Juuri tällä viikolla tuli YLE:n Ulkolinja dokumentti Etelä-Afrikan tasavallasta, jossa juuri talouden ottaminen politiikan ohjenuoraksi on yksi pääsyistä siihen, että maalla menee nyt huonommin kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Dokumentin pääväittämä oli se, että rahan perusteella tehdyt päätökset ovat johtaneet maailman suurimpaan talouden epätasa-arvoon. Maasta löytyy erittäin rikkaita, mutta samalla absoluttisessa köyhyydessä elävien määrä on ennätyksellinen. Maa ei ole enää vakaa. Opiskelijamielenosoituksetkin johtavat hengenvaarallisiin yhteenottoihin viranomaisten kansa.

Suomi on Etelä-Afrikan tasavaltaan verrattuna onnellinen ja tasa-arvoinen lintukoto. Meillä hyvin harvojen rikkaiden on tarpeen rakentaa viisi metriä korkeaa muuria talonsa ympärille. Varsin monen suhteellisesti ottaen varakkaan puhelinnumero on ihan vapaasti saatavilla, eikä panssaroituja autoja tarvitse kovinkaan moni. Siksi meillä voidaan käydä keskustelua siitä, että eriarvoisuus taloudessa on ihan hyvä juttu. Varakkuuden ja turvattomuuden suhdeluku on niin hyvä, että lisävarakkuudesta ei ole mitään erityistä lisäongelmaa. Se aiheuttaa ehkä vähän tarvetta lisäturvallisuuteen ja suojelemaan omaisuuden esille tuloa, mutta sekin on nykyisin varsin helppoa.

Suomalaisten köyhien ja varakkaiden onneksi, oma vaatimaton luonteemmekin on estänyt liian räikeiden erojen syntymisen. Moni varakas ei erotu kadulla millään tavalla tuulipukukansasta. Vain äkkirikkaat korostavat varakkuuttaan. Se antaa sekä rikkaille että köyhille yhteisen naurunaiheen.

Yksi amerikkalainen konsultti sanoi viime kesänä, että “Se mitä sinulla on pankkitililläsi, kertoo siitä, miten olet onnistunut elämässäsi”. Hän itse oli perheetön, 4-kymppinen monimiljonääri, joka piti omia opetuslapsiaan omana perheenään.

Suomessa johtajien suurista palkoista on esitetty paljon julkista kritiikkiä. Monen mielestä heille ei saa maksaa niin paljon. Puolustelijoiden mielestä hyviä johtajia ei saa halvalla. Vain hyvin harva kiinnittää huomiota siihen, että itse asiassa yksi suurten palkkojen syy on se, että johtajat pitävät omaa keskinäistä rankingia palkoista. Kenelle maksetaan eniten on aina vuorollaan kukkulan kingi. Ykkössija vaihtelee sopivan usein ja siksi kaikki ovat lopulta olevinaan tyytyväisiä.

Samaa mahdollisuutta tarjotaan evääksi suurelle kansanosalle. Jos jatkossa vaikka annetaankin ammattilaisten ja työnantajien keskustella vapaasti palkoista. Sitä mallia on jo kokeiltu Virossa. Se on pahimmillaan johtanut siihen, että autonasentajan palkka on kovempi kuin lääkärin. Se maksaa jolla on varaa, mutta kuinka kauan. Viroa on käytetty esimerkkinä myös siitä, kuinka verotus pitää järjestää. Vaikka me olemme pitäneet Viroa jotenkin talousdynamiikan ihannemaana, sielläkin puhutaan jo veronkiristyksistä. Ehkä se talouden ylikorostaminen ei sittenkään ole ollut pitkäaikainen ratkaisu.

Talouden eli rahan ylikorostuminen on johtanut siihen, että markkinatalouden notkahdellessa myös kansakunnat notkahtelevat. Jos elämä mitataan rahassa ja ilman riittävää määrää rahaa ei ole kunnollista elämää, niin kyllähän siinä maltillinenkin alkaa hermostua. USA:n Trump ilmiö on saanut virtaa keskiluokan taloudellisen aseman heikentymisestä, joka teollisuustyöntekijöiden kohdalla on alkanut laskea jo 1970 luvulta lähtien. Englannin brexit äänestyksessä oli iso osansa taloudella. Suomessa protestiäänet tulevat niiltä, jotka kokevat maahanmuuton vievän heiltä viimeisetkin työpaikat ja lisäksi nipistävän sosiaaliviranomaisten avustuksia. Köyhät maahantulijat tulevat kilpailemaan samoille apajille toisten köyhien kanssa. Mitä rikkaat sanoisivat, jos heidän johtajapaikoistaan yhtäkkiä kilpailisivatkin ulkomailta tuodut kivikovat johtajat? No se on monen onneksi utopiaa, eikä siinä ole oikeastaan miettimisen aihetta. Kaikkein kovimmat huiput löytävät perheelleen mukavan asuinsijan mistä päin maailmaa tahansa.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa 4.11.2016 väitelleen Niilo Luotosen väitöstutkimuksen mukaan onnellisimpiin ihmisiin kuuluvat ne, jotka omistavat osakkeita. Taustalla oleva tutkimus perustui 19 Euroopan maassa kerättyyn yli 100 000 kotitaloutta kattavaan aineistoon. Osakkeenomistajat olivat onnellisempia kuin saman määrän varallisuutta omistavat ei-osakkeenomistajat.

Luotosen mukaan: “Mielihyvää osakkeenomistajille voivat tuottaa heidän keskinäiset keskustelunsa sijoituksista ja niiden kehityksestä. Sosiaalisen kanssakäymisen lisäksi osakkeenomistajien yleistä tyytyväisyyttä omaan elämäänsä voi lisätä se, että he usein suunnittelevat omaa tulevaisuuttaan tekemällä pitkän aikavälin osakesijoituksia”. (Lainaus Aalto yliopiston tiedotteesta).

Osakkeenomistajat eivät siis ole onnellisempia siksi, että heillä on enemmän varallisuutta, vaan siksi, että heidän tapansa ajatella rahaa on pitkäjänteisempi ja tuo myös enemmän yhteenkuuluvuutta toisten samankaltaisesti ajattelevien kanssa. Toinen mielenkiintoinen havainto, joka mainitaan saman Aalto yliopiston tiedotteen alussa on seuraava:

”Jatkuva taloudellinen ahdinko voi esimerkiksi ohjata tiukasti huomiomme erääntyviin maksuihin, jolloin emme keskity tarpeeksi muihin eteen tuleviin päätöksiin”.

Asian sopivasti yksinkertaistaen voisi siis sanoa, että kun päätöksenteossa tärkein asia on saada huomisen laskut maksettua, päätökset eivät useinkaan ole kovin hyviä. Tästä tulee mieleeni esittääkin isomman tason kysymys. Onko mahdollista, että poliittinen päätöksentekommekin on jumittunut niin, että huomenna erääntyvä lasku estää meitä samaan aikaan katsomasta pidemmälle? Ja että koko keskustelumme Suomen taloudesta on aivan liian lyhytnäköistä, keskittyen ratkaisemaan nykyihmisen ongelmaa köyhyydestä nousemisessa tai rikkaiden varallisuuden ylläpitämisessä/ kasvattamisessa. Olemmeko omassa itsekkyydessämme niin lyhytnäköisiä, että katsomme vain huomista?

Ja johtuuko osa köyhienkin elämän ongelmista juuri siitä, että heillä riittää raha vain huomiseen? Katsetta on ihan toivotonta laittaakaan pidemmälle. Varsinkin kun tietää, että oman tilanteen parantuminen vaikkapa työttömästä työllistetyksi ei muuta sitä todellisuutta laskujen suhteen. Edelleenkin on vain yritettävä löytää raha huomiselle.

Jos niin on, niin ongelma on yhteinen. Sekä rikkaat että köyhät ja kaikki siltä väliltä ovat kollektiivisesti typeriä. Me kaikki katsomme vain omaan napaamme, vaikka kuinka mahtipontisesti väitämmekin katsovamme kauas tulevaisuuteen.

Meidän on siinä tapauksessa löydettävä uusi tapa keskustella.