Somen Grand Slam

Päätin kesän aikana toteuttaa sosiaalisen median Grand Slamin, eli käydä tiukkaa keskustelua uskonnosta, lasten hankkimisesta ja kasvatuksesta, maahanmuutosta sekä feminismistä. Ne ovat tunnetusti somen räjähdysherkimpiä aiheita.

Olen nyt käynyt nämä kaikki neljä keskustelua pitkän kaavan mukaan ja ensimmäiset tuntemukset ovat ristiriitaisen innostuneet.

Kaikki keskustelut, paitsi keskustelu feminismistä, päättyivät parempaan ymmärrykseen toistemme ajatuksista ja yleinen tunnelma oli toisiamme kunnioittava. Ymmärsimme paremmin mistä eri näkökulmat tulivat ja pystyimme punnitsemaan toistemme näkemyksiä monelta kantilta.

Positiivisin yllätys oli se, että maamme pahimpana räyhänhenkinä pidetyt maahanmuuttovastaiset olivat valmiit tulemaan äärimmäisistä näkemyksistään pari piirua maltillisempaan suuntaan ja hyväksymään myös heille vähän vieraampia ajatuksia.

Negatiivisin kokemus oli se, että arvostellessani feminismin hyökkäävää julkikuvaa, minua kohtaan hyökättiin henkilökohtaisuuksilla ja yksikään toinen keskusteluketjussa oleva ei sitä myöskään tuominnut. Päin vastoin. Muutamista kommenteista päätellen, he näyttivät pitävän kyseisiä purkauksia oikeutettuna.

Kaikki keskustelut käytyäni voin sanoa, että se joka väittää, että keskustelu on vaikeaa tai jopa mahdotonta, voi useammin syyttää ongelmasta itseään kuin muita. Aina kun keskustelija on valmis ymmärtämään vastapuolen ajatuksia ja menemään häntä pari askelta vastaan, avautuu uusia mahdollisuuksia puhua entistä syvemmin ja avoimemmin ja lopulta havaita yhteisiä tavoitteita.

Suomalaisella keskustelukulttuurilla on mahdollisuutensa. Opetellaan parempaa keskustelua ja käytetään sen tuomat mahdollisuudet lisätä yhteistä ymmärrystä.

Kirjoitan jossakin vaiheessa syvemmän analyysin siitä ,mitä nämä neljä keskustelua opettivat.

Nyt pidän täältä Image blogista ainakin viikon tai parin tauon.

Uhriutuvat somen nakkikioskitappelijat

Yksi somessa esiintyvistä mielenkiintoisista personallisuustyypeistä on henkilökohtaisuuksiin menevä nakkikioskitappelija. Hän on ihminen, jolla on niin paha olo, että asiallisestikin keskustellessa, hänellä on välttämätön tarve hyökätä henkilökohtaisuuksilla kesken keskustelun.

Kuten moni varmaan tietää, aggressio nakkikioskilla syntyy yleensä laskuhumalan huuruissa, jolloin alkaa tajuta lopullisesti, että oma ilta on mennyt persiilleen ja kaverilla näyttää käyneen paremmin.

Somen nakkikioskirähinä johtuu usein siitä, että keskustelijan omat argumentit loppuvat, mutta hän haluaa silti näyttää edelleen laatikon kovimmalta tyypiltä. Yksi parhaimmista välineistä tähän käytökseen on Twitter, joka on nopea ja sinne voi halutessaan kerätä vaikka tappeluringin. Kun tarinan sankari jakelee sanallisia iskujaan, voivat ringissä olevat koulukiusaajakaverit huudella sivulta kannustuksia.

Sosiaalinen media tarjoaa pahimmillaan yhtä raadollisen tappeluympäristön kuin perinteinen nuorten miesten adrenaliini- ja testosteronipöllyinen nakkikioskijono. Yllättävän moni saa päivän orgasminsa siitä, että saa jaeltua henkilökohtaisia sanallisia iskuja toisen palleaan.

Somen nakkikoskitappelijan tarkoitus ei ole lisätä keskinäistä ymmärrystä tai rakentaa siltoja ihmisten välille, sillä hänellä paha olla. Sen sijaan, että hän hakisi pahalle ololleen muita ratkaisuja, hän haluaa osoittaa olevansa kovin kukko tunkiolla.

Onneksi suurin osa ihmisistä tajuaa ennen pitkää, että kaupungin kovimman tyypin paikka on alati vaihtuva. He jotka sen ymmärtävät, ymmärtävät myös sen, että parhaiten parempaa elämää syntyy rakentamalla luottamusta ja yhteisymmärrystä – ja katsomalla siellä peilissä olevaa ihmistä syvälle silmiin.

 

Olemme keskustelun kehitysmaa

Tällä viikolla Suomi Areenassa pidetään valtava määrä puheenvuoroja, jotka puhuttavat aikansa ja vaipuvat unholaan ennen kuin päästään itse asiaan.

Suomalaisen yhteiskunnallisen keskustelun ydinongelma on siinä, että se alkaa räväkästi aamulla, saavuttaa lakipisteensä luonasaikaan ja unohdetaan illalla. Ellei kyse ole omaan henkilökohtaiseen elämään vaikuttavasta asiasta. Silloin se voi johtaa vihaiseen purkaukseen vielä huomisaamuna.

Siviilisäädystä, koulutuksesta ja asemasta riippumatta, suomalainen keskustelija reagoi asioihin vain, jos hänet suututtaa. Ja jos hän suuttuu, turhan usein hän käyttäää kaiken energiansa vain siihen, että osoittaa vastapuolen väitteet vääriksi.

Suuttujia löytyy paljon niin poliittisista päättäjistä, johtajista kuin tavallisesta kansastakin. Suuttuminen on geeneissä ja entisaikojen painin ja nyrkkitappelun sijaan nyt käytetään sanan säilää osoittamaan kuka on kuka. Sosiaalisessa mediassa todellinen kukkojen kukko tai tasapuolisuuden nimissä kanojen kana on se, jolla on varaa sulkea yksittäinen keskustelija pysyvästi ulkopuolelle pelkästään sen perusteella, että hän on tyhmä tai käyttää liian suorasukaista ja rahvaanomaista kieltä.

Meidän poliittinen kulttuurimme, yhteiskunnallinen kehityksemme ja sitä kautta kansallinen menestyksemme on yhä enemmän kiinni siitä, kuinka osaamme keskustella eri ihmisryhmien kanssa. Se tuo suuria paineita uuden keskustelukulttuurin luomiselle.

Ns. eliitin on ymmärrettävä, että silloin tällöin heidän tapansa puhua asioista on täyttä hevon itteänsä ja sitä on samasta syystä ihan oikeutettua arvostella. Samalla ns. rahvas voi välillä laskea kolmeen, tietysti mielummin jopa kymmeneen, ja jättää ne kaksi v:tä ja -tanaa kirjoittamatta. Vaikka kaikki tietävät, että ei saa provosoitua, kun provosoidaan, niin melkein kaikki provosoituvat kun heitä provosoidaan

Puheviestinnän professori Pekka Isotalus kirjoitti tällä viikolla blogin, jossa hän antaa ohjeita parempaan kansalaiskeskusteluun. Se on hyvä avaus. Itse asiassa se ei ole mikään uusi avaus, vaan jälleen muistutus siitä, että keskustelussa menestyminen on kiinni aika yksinkertaisista asioista.

Omat ohjeeni ovat seuraavat:

  1. Kunnioita vastapuolen ihmisyyttä, vaikka olisit eri mieltä hänen ajatuksistaan
  2. Yritä ensin ymmärtää miksi toinen ajattelee niin kuin sanoo ajattelevansa, vasta sen jälkeen on aika arvioida, onko hänen ajatuksessaan mitään järkeä.
  3. Kokeile voiko toisen ajatuksesta jatkaa ajatusta vielä eteenpäin ja mieti syntyykö sen seurauksena jotakin vielä fiksumpaa.
  4. Hae yhteistä hyvää. Vastustajallakin on usein samoja tavoitteita, mutta ne peittyvät raflaavien otsikoiden taakse
  5. Koeta ymmärtää, että hyvin todennäköisesti sinäkään et olisi lukenut tätä blogia, ellet olisi saanut tämän blogin otsikosta pientä ylimääräistä adrenaliinilisää.