Sattuman ohjaama elämä

Vaikka meistä suurin osa ihailee ihmisiä, jotka ovat tehneet jotakin meille ihmeellistä, vain aniharva uskoo, että ihme voisi sattua omalle kohdalle.

Keskeisin ongelma on siinä, että yritämme suunnitella itsellemme hyvän elämän, vaikka usein ihailemamme ”muiden fantastiselta näyttävä” elämä on usein kaikkea muuta kuin täydellisen suunnitelman tulosta.  Lähes kakkien nykyajan ja historian ihailtujen hahmojen elämän punainen lanka on ollut herkkyys tarttua tilaisuuteen, joka voi tulla täysin ennalta-arvaamatta.

Englannin kielessä on sana serendipity,  joka on suomennettu sanaksi serendipisyys. Ehkä tunnetuin tähän käsitteeseen liittyvä lausahdus on Louis Pasteurin: ”Sattuma suosii perehtynyttä mieltä”. Pasteurin lause kylläkin typistää asiaa hieman liiaksi.

Lyhyen elämämme suurin tragedia on se, että uskomme liian helposti löytäneemme kohtalomme tai sen tien, joka johtaa lopulliseen kohtaloomme.  Mitä pidempään elämme, sitä todennäköisemmin juutumme vanhoihin tapoihin ja vanhoihin ajatuksiin. Viimeistään keski-ikäisenä alamme julistaa totuutta siitä, miksi elämä on sellaista kuin se on.

Pari viikkoa sitten kävelin kohti kohtia, kun tien varressa oli isä noin kaksivuotiaan poikansa kanssa. Poika oli pysähtynyt ihmettelemään sadevesiviemärin suulla olevia hiekanjyviä. Naurahdin tälle itselleni täysin tuntemattomalle isälle, että ”pienelle ihmiselle pieninkin asia voi olla suuren ihmetyksen aihe”.

Hän naurahti takaisin ja sanoi, että mitä pienempi asia, sitä suuremmalta se taitaa näyttää.

Serendipityn ydin kiteytyy juuri tähän asiaan.  Moni vähäpätöiseltä tuntuva asia voi olla elämälle tai jopa koko ihmiskunnalle suuri. Pienelläkin muutoksella voi tehdä elämässään ison käännöksen. Eikä ole niin merkityksetöntä asiaa, etteikö joku voi keksiä senkin kautta erittäin merkittäviä ideoita omaan elämäänsä – parhaimmillaan kaikkien hyväksi.

Tosiasiassa ainoa asia, joka estää meitä elämästä onnellisesti ja/ tai menestymästä, on se harhaluulo, että tiedämme mihin menestys perustuu.

 

30 vuotias valkoihoinen mies

Hei sinä 30 -vuotias valkoihoinen mies! Tiedätkö että olet nyt kuuminta hottia? Jos satut olemaan sopivan iän lisäksi hyvän näköinen, olet työelämän imun lisäksi kuumista kuumin treffikumppani.

Käytä tilaisuutesi jo tänään, sillä kymmenen vuoden kuluttua tilallesi on tullut uusi vuosikerta.

Muutama viikko sitten keskustelin pitkän tovin erään rekrytointialan asiantuntijan kanssa. Hän kiteytti tämän hetken toiveen seuraavalla tavalla:

”Kaikki asiakkaat haluavat palkata 30 -vuotiaan miehen.”

Hieno juttu, sillä tässä työllisyystilanteessa sellainen taitaa löytyä melkein kaikkiin vähänkään järkeviin paikkoihin.

On se toisellakin tavalla juhlaa olla 30 -vuotias. Kuten joku aikanaan laittamattomasti sanoi, niin sen ikäisenä kelpaa sekä 20 että 40 -vuotiaille naisille. Eli valinnanvara on paljon laajempi, kuin missään muussa iässä.

Luin juuri viime viikolla, että joku tyyppi oli kokeillut Tinderissä, miten saa treffejä sovituksi, jos pistää komean miehen kuvan oman kuvan tilalle. Kuulemma match oli sen jälkeen 100 % ja treffihalukkuutta oli todella paljon, vaikka keskustelussa käytti todella härskiäkin ja suorasukaista kieltä.

Tässä kun itse olen jo eri kisoissa, niin toivotan lykkyä tykö. Onni suosii rohkeaa ainakin vielä tänään.

Yksi vanhemman neuvo kuitenkin. Älä myy itseäsi halvalla. Kun olet kaikkein kysytyin tuote markkinoilla, kannattaa hinnoitella itsensä sen mukaan.

Me muut katselemme täällä kateellisena vierestä.

Tai ainakin niin voit uskotella itsellesi.

Eduskunta on kuin huono liikeyritys

Ennen viime vaaleja puhuttiin laajastikin siitä, että liike-elämän oppeja kannattaa kokeilla eduskunnassa. Näin eduskuntakauden puolivälin lähestyessä on hyvä tarkastella, miltä eduskunnan toiminta nyt näyttää, jos sitä ajattelee yrityksenä.

Hallitus

Hallitus on eduskunnan johtoryhmä. Nykyhallituksen erikoisuus on se, että siinä ei ole ainuttakaan jäsentä, jonka ydinosaaminen liittyy hallituksen ydintehtävään, eli lainvalmisteluun. Ihan heti ei tule mieleen vaikkapa valmistavan teollisuuden yritystä, jonka johtoryhmässä ei ole toimialaa osaavaa (diplomi)insinööriä.

Hallituksen eri ministereillä on omat liiketoiminta-alueet (ministeriöt). Osa ministereistä toimii itsekseen niin kauan kunnes muiden pitää lähteä toteuttamaan ministeriön ajatuksia. Näiltä osin hallitus täyttääkin erinomaisesti ne kriteerit, jotka ovat tavallisia suomalaisille yrityksille.

Pääministeri, eli toimitusjohtaja, puolestaan pitää omissa näpeissään kaikkien keskeisten omistusten hallinnon. Hän myös nimittää niihin itselleen mieluisat jäsenet. Tämähän alkaa jo tuntua turvallisen tutulta. Pärstäkerroin on aina ollut merkittävässä asemassa urakehityksen osalta.

Hallitukselta tulee paljon ideoita, mutta varsin moni idea ehtii kuolla ennen kuin niitä lähdetään toteuttamaan. Useimmiten syy on siinä, että hallitus ei ole selvittänyt, onko idea toteuttamiskelpoinen.

Yleisellä tasolla hallituksen suurin huoli on se, riittävätkö rahat. Se on myös hyvin suomalainen johtamistapa. Joidenkin ulkomaisten tutkimusten mukaan kannattaisi kyllä kiinnittää huomiota innovointiin, koska se tuo paremman kannattavuuden. Innovointi on siis se asia, millä tehdään rahaa. Se idea, mistä yleensä puhutaan innovointina, on keksintö ja keksinnöistä suurin osa ei muutu koskaan rahaksi.

Entä sitten muu eduskunta?

Eduskunta on se työväki, joka kapinoi kaikkia ideoita vastaan. Suunnilleen puolet fanittaa hallitusta, koska heillä on likeiset suhteet siihen. Mutta oppositio on aktiivisesti viemässä juttuja omaan suuntaansa. Oppositio on aina keksimässä oman vaihtoehdon jokaiseen hallituksen ehdotukseen. Mikään valmis ei heille kelpaa.

Oppositio innostuu myös herkästi esittelemään omaa älykkyyttään muulle maailmalle. He ovat kuin työntekijälähettiläitä, joille tärkeintä on rakentaa oma henkilöbrändi. Se on tärkeää ihan siltäkin varalta, että jos firma kaatuu, niin löytyy sitten muualta töitä.

Kun tähän vielä lisää sen, että kansanedustajan pitää hakea omaa paikkaansa neljän vuoden välein, ollaan jo ihan kuin julkisen kilpailutuksen alaisena olevassa yrityksessä. Niissähän kilpailutuksen seurauksena työntekijät joutuvat usein hakemaan omaa paikkaansa uudelleen, tai vastaavaa paikkaa toisesta kilpailun voittaneesta yrityksestä.

Lisäksi eduskunnan sisällä on ryhmä henkilöstöä, jotka yrittävät kaikkensa, ettei heidän toilailuistaan kirjoitettaisi mitään. Välillä se näyttää ihan samalta kuin pikkujoulujen jälkeen tapahtuvat epätoivoiset yritykset ostaa koko Seiska -lehden painos ennen kansikuvan julkaisua.

Näyttää siis siltä, että eduskunta voisi hyvinkin olla nykyisellään myös liikeyritys. Ainakin sen strategia on ihan yhtä epäjohdonmukainen, johtamisjärjestelmä yhtä sekainen ja johtamiskulttuuri yhtä kehittymätön.

Kyllä se siis pitääkin paikkansa, että liike-elämän mallit sopivat eduskuntaan vallan mainiosti.

Lisäys, omistajat:

Tämän eduskunta -nimisen firman omistajat ovat kansa. Omistajat haluavat näennäisesti kaikki eri asioita, mutta syvimmiltään heistä jokainen haluaa maksimoida oman tilipussinsa.

Siinä sitä haastetta kerrakseen.