Poliitikon tavallinen on tavallisen erikoinen

Liikenneministeri Anne Berner sanoi tällä viikolla ajankohtaisohjelmassa, että hän ei ole tullut linjoja pitkin toimitukseen eikä painostanut median uutisjutuissa. Hän on vain yrittänyt tuoda näkökulmansa esille niitä tehdessä, mikä hänestä on ihan normaalia.

Twiittivirta ei ehnyt paljoa nytkähtää, kun ensimmäiset toimittajat jo kumosivat ministerin väitteen.

Saattaa olla, että sama ajatus oikeudesta uutisen sisällöstä päättämiseen oli myös pääministeri Sipilällä, kun hän lähetti sähköpostejaan YLE toimitukseen. Ehkä se tuntui hänestäkin ihan normaalilta, että toimittajalle annetaan kirjoitusohjeet uutisjuttuun.

Asia saattaa olla juuri noin siitä syystä, että monet johtajat jotka ovat tottuneet siihen, että he saavat ilmaista mediajulkisuutta haastattelujen muodossa. Niiden yhtydessä nimittäin on usein mahdollisuus vaikuttaakin siihen, mitä kirjoitetaan.

Mutta ne jutut eivät ole uutisjuttuja

Monella vaikuttajalla saattaa mennä sekaisin se, mikä on uutisen ja imagojutun ero. Uutinen on median rehellisyyteen pyrkivä näkökulma johonkin yhteiskunnalliseen asiaan. Se ei ole mainos tai henkilöbrändin kohotus. Toisin kuin yhteistyössä tehdyssä henkilökuvassa, uutisessa ei peitellä ikäviäkään asioita vain siksi, että se ei satu sopimaan imagoon.

Poliitikoilla, yritysjohtajilla ja muilla julkisuudesta nauttivilla on usein kaksijakoinen suhde mediaan. Varsin moni koukuttuu julkisuuden tuomaan nosteeseen ja aseman tuomiin etuihin, mutta ei hyväksy sen kääntöpuolta, eli median halua ja usein tarvettakin penkoa myös asioiden taustoja. Se on hinta, mikä julkisuudesta on oltava valmis maksamaan.

Suomessa median toiminta on lopulta melko kilttiä. Siksi tuntuu suorastaan naurettavalta se, kuinka paljon jotkut näkevät vaivaa epämiellyttävien faktojen korjaamiseen.

Liika yrittäminen johtaa ennen pitkää taroitustaan huonompaan lopputulokseen.

 

 

Työpaikkojen katoaminen on valheellinen väite

Työpaikkojen suurimittainen katoaminen Suomessa on mahdollista vain siinä tapauksessa, että meillä on tulevaisuudessa yhtä huono palvelukulttuuri ja yhtä vähän kuluttajatuotteiden ja palveluiden vientiä kuin tänään.

Asiantuntija toisensa perään on väittänyt, että teknologia vie työpaikkoja. Se on valhe. Teknologia on aina muuttanut työn muotoa, mutta maailmassa on enemmän ihmisiä töissä kuin aiemmin. Ainoa este uusille työpaikoille on se, että me eurooppalaiset olemme itsekeskeisiä valittajia, emmekä osaa muuttua riittävästi.

Mitä enemmän teknologia tulee korvaamaan ihmistä eri tehtävissä, sitä enemmän ihmisille tulee uusia tehtäviä. Kyse ei siis ole työpaikkojen katoamisesta. Sellaiset asiantuntijat, jotka vielä väittävät, että työpaikat katoavat, pitää pistää vastuuseen sanoistaan.

Kun keinoäly ja robotiikka ottaa otteen ajatteluakin vaativista töistä, ihmisen tehtäväksi tulee olla entistä inhimillisempi toiselle ihmiselle. Tulevaisuuden ammateissa hyödynnetään psykologiaa, käyttäytymistieteitä, filosofiaa ja muita tämän päivän ihmiselle turhanpäiväisiä asioita. Tottakai silloin elämänsä insinöörin tai ekonomin silmin näkevä sanoo, että työ katoaa, koska he eivät tähänkään saakka ole pitäneet pehmeitä asioita arvokkaana työnä.

Ihmisten tarpeet eivät uudessa maailmassa katoa mihinkään. Mutta yhdessä asiassa Suomi on erittäin kriittisen päätöksen edessä.

Miten me suhtaudumme kuluttajamarkkinaan? Ihmisten vapaa-aika kasvaa ja sille kasvavalle vapaa-ajalle tarvitaan virikkeitä. Niin kauan kuin olemme pohjoismaiden mutasarjaa kuluttajatuotteiden ja palveluiden markkinoinnissa, meidän pitää pelätä tulevaisuutta kuin eräs pieni gallialaiskylä pelkäsi taivaan putoamista niskaansa.

Tämän investointituotteita valmistavien korporaatioiden ja leveällä tussilla piirretyn vientipolitiikan suunnittelijoiden maan on opittava ymmärtämään homo sapiensia. Eli ajattelevaa olentoa, jolla on tunteet ja tarpeet.

Siksi isoin kysymyksemme ei ole se, katoavatko työpaikat, vaan osaammeko luoda ne työpaikat, joita muuttuva maailma kaipaa.

Kivikautinen maatalous

Muutama vuosi sitten haastattelin suomalaista keittiömestaria juustoihin ja viineihin liittyvään artikkeliin. Hän kertoi kuinka esimerkiksi Sveitsissä on kyliä, joissa viini- ja juustovalmistajat tekevät yhteistyötä. Samasta kylästä löytää heidän ”oman juustonsa” ja juuri sille juustolle samssa kylässä valmistetun viinin.

Se kuulosti fiksulta ja mielenkiintoiselta.

Suomessa maatalous on optioimtu ABC huoltoasemia silmällä pitäen. Samaa tavaraa pitää kyetä tarjoamaan ympäri maata samalla hinnalla. Kaikki kunnia ABC asemien liiketoimintamallille, mutta suuruuden ekonomia hylkii yleensä pieniä innovaatioita ja toivottuja yllätyksiä.

Maataloutemme kannattavuus on kiinni siitä, kuinka viljelijä/ lihankasvattaja kykenee toimimaan annetuissa rajoissa. Kuinka hän osaa viljellä oikeaa lajiketta oikean määrän ja kasvattaa lihaa juuri oikeasta liharodusta oikean kokoiseksi.

Se tappaa kaikki innovaatiot ja tekee maataloutuotteista bulkkia. Valta on elintarviketeollisuudella ja kaupalla, ei maatalousyrittäjillä.

Maatalouden kehittäminen lähtee isojen intresseistä, vaikka monen maatalousyrittäjän kannattavuus löytyisi siirtymällä pieneen. Se saattaisi hieman nostaa ruoan hintaa, tai sitten ei ehkä kuitenkaan.

Teknologia on tuonut paljon uusia mahdollisuuksia myydä maataloustuotteita ohi suurten ketjujen. Sellaistakin bulkkituotetta kuin kananmunaa on nykyisn myyty suoraan kuluttajille. Internet aikana bulkkitavaraakin pystyy myymään kannattavasti, jos sen osaa markkinoida oikein. Vielä tärkeämpi asia on kuitenkin se, että yksilöllinen ruoka, vastuullisuus ja elämykset ovat entistä tärkeämpiä asioita ja niistä ollaan valmiita myös maksamaan lisähintaa.

Siksi maatalouspolitiikkamme kärjen ei tule olla siinä, miten nykyisenlainen maataloustukijärjestelmä ja tuotanto saadaan toimimaan mahdollisimman hyvin, vaan siinä, miten se voidaan räjäyttää niin, että pientuottajat voivat ja tahtovat innovoida yksilöllisiä tuotteita ja samalla mahdollistaa suurtuottajille entistä liikemiesmäisemmän tavan toimia.

Maatalousalan suurin ongelma on se, että kaikki yritetään säädellä tappiin asti ja tehdä kaikesta keskinkertaisen hyvää. Sen tilalle pitää ottaa aivan uudenlaista ajattelua. Pitää ymmärtää maatalouden monimuotoisuus ja kuluttajien moninaiset tarpeet.

Jos tämän sanoo astetta jyrkemmin: Jonkun pitää saada MTK ja poliittiset päättäjät ymmärtämään, että maailma on muuttunut. Maanviljelijöiden enemmistö on varmasti tämän tajunnut.

Kyse on siitä että teidän, jotka päätätte maatalouden asioista, on nyt aidosti ymmärrettävä maatalouden etu.

Maatalouspolitiikan on aika muuttua.