Dettman vastaan henkilöbrändit 1-0

Koripallovalmentaja Henrik Dettman kertoo tuoreessa Talouselämän haastattelussa:

”Valmentamisesta oli tullut minulle liikaa henkilökohtainen egoprojekti. Minä halusin voittaa. Minä halusin menestyä. Pelaajat olivat minulle oman kunnianhimoni välikappaleita: opetin, kehitin ja juoksutin heitä mutta en heidän itsensä takia, vaan koska halusin käyttää heitä saavuttaakseni menestystä.”

Pari vuotta sitten, Markkinointi & Mainonnan toimittaja Petra Piitulainen kirjoitti puolestaan seuraavaa:

Hasan & Partnersin luova johtaja Mikael Nemeschansky kirjoitti vähän aikaa sitten M&M:n blogissaan, kuinka joku hänen kollegansa oli ihmetellyt julkisesti, miten suurin osa M&M:n sisällöstä on pelkkiä blogeja ja kommentteja, joiden ainoana tarkoituksena tuntuu olevan kirjoittajan henkilöbrändin rakentaminen.

Julkisuudessa puhutaan paljon siitä, kuinka tärkeää esimerkiksi johtajille on luoda oma henkilöbrändi. Kuulemma ilman hyviä henkilöbrändejä yritys ei saavuta yhtä hyvää menestystä kuin se voisi saada.

Henrik Dettman ei ole aina ollut menestyvä valmentaja. Hänen menestyksensä alkoi siitä, kun hän lopetti tavoittelemasta henkilökohtaista gloriaa.

Onko itse asiassa niin, että henkilöbrändin rakentamiseen on puhallettu aikamme suuri kupla? Voiko olla niin, että suurin osa henkilöbrändin rakentamiseen annetuista ohjeista ei joko toimi tai sitten ne on ymmärretty väärin?

Onko henkilöbrändin tavoite se, että jostakin ihmisestä tulee kuuluisa omana itsenään, vai se, että hän saa muut loistamaan?

Ero tuntuu ehkä hiusten halkomiselta, mutta on kaukana siitä.

Niin kauan kuin ihminen keskittyy omaan napaansa ja rakentaa vain omaa mainettaan, hän kyllä saavuttaa tunnettuutta, mutta ei välttämättä anna ympäristölleen mitään erityisen arvokasta.

Nyt joku henkilöbrändien asiantuntija tietysti argumentoi: Vain ne, jotka antavat aidosti kiinnostavaa sisältöä, menestyvät ja nousevat henkilöbrändeinä.

Juuri tuossa saattaakin piillä koko homman ydin. Kiinnostavuus syntyy useammin kosiskelemalla kuin vaikkapa kehittämällä toista. Mieti mitä tahansa päivää somessa. Millainen teksti, millainen viesti menee parhaimmin läpi?

Aivan. Mitä hauskempi ja tyhjäpäisempi, sitä parempi.

 

 

Miksi teemme huonoja päätöksiä

Lomaosakkeiden myynnissä ratkaiseva hetki oli se, kun ensimmäinen shanpanjapullo poksahti. Sen jälkeen niitä poksahteli myös viereisten sermien takana.

Näin kertoi tuttavani, joka 1990 -luvulla myi lomaosakkeita. Sillä hetkellä kun asiakaspariskunta saatiin kirjoittamaan nimensä paperiin, myyjä poksauti pullon äänekkäästi auki, koska se nopeutti myös muiden myyjien kaupantekoa.

Lomaosakekauppaan muuten kuului tuolloin sekin, että esittelyä ei suostuttu tekemään muuten kuin pariskunnalle. Molempien päättäjien piti olla samaan aikaan samassa paikassa ja päätöksenteko ohjattiin tekemään sillä hetkellä siinä paikassa.

Varsin moni myyjä tietää, että nopeaan päätöksentekoon ohjaaminen on yksi tehokkaista keinoista saada myönteinen päätös asiakkaalta. Monella asiakkaalla pelko hyvän diilin menettämisestä on lopulta suurempi kuin pelko huonosta valinnasta. Tästä syystä jopa talokauppoja on tehty ensitapaamisella yhdessä tunnissa. Ja samasta syystä kuluttajia ja yrityspäättäjiäkin pyritään suojelemaan vaikkapa tarjouksen kahden viikon voimassaoloajalla.

Varsin usein kuulee väitteitä, että ihminen on vastuussa omista huonoista päätöksistään.

Pääpiirteissään asia onkin noin. Jokainen ihminen vastaa omista päätöksistään. Siitä huolimatta usein sivuutetaan erilaisten psykologisten ja neurologisten tekijöiden vaikutus yksilöihin.

Esimerkiksi päätöstä tehdessä pelkkä ”pelko ryhmän ulkopuolelle sulkemisesta voi myös selittää oman ryhmän mielipiteiden seuraamista. Aivotutkimustulosten mukaan ryhmästä poissulkeminen aiheuttaa fyysistä kipua vastaavan reaktion aivoissa”, kertovat tutkijat Marja-Liisa Halko ja Kaisa Hytönen.

Halko ja Hytönen ovat kuvanneet Kansantieteellisessä aikakauskirjassa 2014 päätöksenteon sosiaalisen ympäristön vaikutusta kuluttajien käyttäytymiseen. Kirjoituksessaan he ovat yhdistäneet erilaisia tutkimusmenetelmiä aina uusinta neurotutkimusta myöten. Heidän kokoamiensa tutkimustulosten ja havaintojen pohjalta voi todeta, että itsenäinen päätöksenteko on lopulta aika harvinaista herkkua.

He kertovat esimerkiksi siitä, kuinka Hollannissa tietylle postinumeroalueelle osuneen arpajaisvoiton seurauksena kyseisen alueen arvan ostamattakin jättäneiden todennäköisyys vaihtaa uuteen autoon puolen vuoden sisällä on seitsemän prosenttiyksikköä tavallista korkeampi.

Halko ja Hytönen kertovat, että merkittävä vaikutus päätöksenteossa on esimerkiksi sillä, että ihminen kykenee kokemaan empatiaa toisen tunteita kohtaan.

”Kykenemme pohtimaan muiden ihmisten aikomuksia ja eläytymään myös muiden tunnetiloihin. Omaksumme myös herkästi muiden tunnetiloja, muiden tunteet tarttuvat meihin itseemme.”

He ottavat esiin esimerkiksi taloustieteellisessä tutkimuksessa yleisesti käytetyn metodin perusasetelman. Päätöksentekotilannetta tutkittaessa koehenkilöltä suljetaan kaikki ulkopuolinen ihmisten vaikutusmahdollisuus pois. Heidän mukaansa tämä todistaa juuri sen, että pelkkä toisen ihmisen läsnäolo voi vaikuttaa päätöksentekoon.

He viittaavat myös tutkimukseen, jossa havaittiin, että pelkkä miesten läsnäolo samassa tilassa, saattoi lisätä naiskoehenkilöiden valmiutta tehdä riskipitoisempia päätöksiä. Tämä nähdään haluna ja kykynä sopeuttaa omaa toimintaa ympäristöön.

Muistan kuinka filosofi Pekka Himanen puhui jo kymmenen vuotta sitten siitä, että ihmisellä on ostohetkellä yhä useammin mielessä seuraavat kolme asiaa: Mikä on hankinnan vaikutus omalle statukselleni, miten kyseinen hankinta lisää kuulumisen tunnetta johonkin ryhmään ja miten se tuo elämääni lisää arvoa?

Halko ja Hytönenkin viittaavat samaan ilmiöön.

”Yhdenmukaisuuteen pyrkivä kuluttaja valitsee niitä tuotteita, joita muutkin valitsevat, ja muuttaa käyttäytymistään huomatessaan tehneensä toisin kuin muut.”

Ihmiset tekevät huonoja päätöksiä monesta eri syystä. On kuitenkin hyödyllistä ymmärtää, mitkä muut asiat kuin pelkkä oma toimintamme vaikuttavat päätöksentekoomme. Vain niitä ymmärtämällä voimme eliminoida toisarvoisten tekijöiden vaikutusta omiin päätöksiimme.

 

 

Terrorismin käsittelyä omista lähtökohdista

Turun julmasta puukotuksesta käyty keskustelu osoittaa, kuinka vaikea eri tavalla ajattelevien on keskustella ihmisarvosta.

Kaikenlaista suvaitsevaisuutta vaativien piiristä tuli jo perjantaina kommentti, että sisäministeri Risikko toimi väärin sanoessaan marokkolaistaustaista miestä ulkomaalaisen näköiseksi. Maahanmuuttoa vastustavat puolestaan näkevät tässä ennustamansa dystopian vahvistumisen ja tarpeen rajoittaa maahantuloa. Tehty rikoskin oli määritelty terroriteoksi ennen kuin asiaa oli tutkittu.

Moni taho esittää tällä hetkellä toiveita sen suhteen, että asioista keskusteltaisiin viisaasti ilman liikoja tunteita. Tunteiden pois jättäminen on mahdoton toive, mutta kyllä niitä voi hillitä, jos tahtoo.

Yksi keino hillitä tunteitaan ja miettiä uusia entistä parempia ratkaisuja, voisi olla se, että jokainen käyttäisi nyt sen pienen hetken oman kuplansa ulkopuolella käymiseen.

Suvaitsevaista linjaa erustava voisi miettiä ja kysyä, miksi jotkut pelkäävät enemmän kuin toiset? Miksi toiset hakevat äärimmäisiä keinoja? Rasistin kannattaisi miettiä, miksi iso osa ihmisistä ei tässäkään tilanteessa halua tiukentaa maahanmuuttoa koskevia kriteereitä tai sitä miksi jotkut ovat herkkiä leimaaville termeille?

Tiedän että puhun naiiveja, kun sanon, että sivistys on sitä, että ymmärtää myös vastapuolen ajattelua paremmin.

Itse haluan olla mieluummin naiivin utelias kuin lukitsen omat ratkaisuni ilman riittävän syvällistä tietoa.