Lapsivihamielinen Suomi

Ylivoimaisesti suurin osa synnytysikäisistä Twitter -seuraajistani ei halua tuoda lisää lapsia tähän maailmaan. Tämä selviää alkujaan vain kevennykseksi ajattelemastani kyselystä.

Minulla on tätä kirjoittaessani 4243 Twitter -seuraajaa, joista 74 % osuu synnytysikäisiin ikäryhmiin 18 – 44 vuotta. Vanhin tuttavapiirissäni oleva ensisynnyttäjä oli tietääkseni 45 -vuotias lapsen saadessaan. Kyselyni vilahti 10500 käyttäjän kuvaruudulla ja siihen reagoi 778 lukijaa joista lopulta vastasi 375.

Kysymykseni oli: “Mikä on suurin syy siihen, että sinulla ei ole lapsia, niitä on vain yksi tai he ovat tulleet vasta myöhemmällä iällä?”

Vastausten yhteenveto on julmaa katsottavaa.

78 % vastanneista oli sitä mieltä, että heidän “lapsilukunsa” on 1 tai vähemmän, johtuen joko työn tai opiskelun yhteensovittamisen ongelmista, taloustilanteesta tai siitä, että he yksinkertaisesti haluavat elää vapaampaa elämää. Viime mainitun mainitsi syyksi tasan 50 % vastanneista. 22 % vastasi, että ongelma on siinä, että lasta on vaikea saada.

Koska kysymykseni oli tarkoitettu enemmän hupailuksi, en alunperinkään tehnyt siitä tieteellisesti täysin validia, mutta siitäkin huolimatta vastausten jakautuminen hätkähdyttää.

Meillä on puhuttu alhaisesta syntyvyydestä, mutta se ei tunnu aidosti paljoa kiinnostavan

Tiedän että meillä on ihmisten kohtaanto-ongelmia. Esimerkiksi miehistä yhä suurempi osa ei tule lainkaan isäksi ja vähän koulutetuilla naisilla syntyvyys on viime aikoina laskenut. Meillä on epävarmoja työsuhteita. Työhön sitoutumiselta odotetaan välillä kohtuuttomuuksia ja suuria joustoja. Kaupungistumisen seurauksena suvut hajaantuvat laajalle ja esimerkiksi perinteiset isovanhempien tukiverkostot hajoavat. Isovanhemmat ovat myös aiempaa vanhempia saadessaan lapsenlapsia ja siksi heidän terveytensä ja jaksamisensa lastenhoitajina ei enää ole niin suurta kuin ennen.

Samaan aikaan lasten kanssa elämisestä on tullut suunnitelmallista tiedettä ja sääntöjen viidakkoa. Lapsiin ei suhtauduta osana elämää, vaan heihin ja heidän vahempiinsa kohdistetaan niin valtava määrä odotuksia, että niitä ei voi kukaan koskaan täyttää. Aina tulee joku poikkeus, joka rikkoo kuvan täydellisen perheen täydellisten lasten täydellisestä lapsuudesta.

Me olemme oikeasti pelotelleet itsemme lapsettomiksi, mitä kirjoitin eräässä toisessa artikkelissa vastikään.

Ymmärrän, että kaikki eivät halua lapsia. En lähde moittimaan kenekään valintaa, enkä etenkään osoittelemaan niitä, jotka ovat lasta halunneet, mutta syystä tai toisesta haave tuntuu kaukaiselta tai se on jo haudattu.

Mutta en ymmärrä yhteiskuntaa, jossa lapsi nähdään elämän haittana tai ongelmana. Elämälle voi olla erilaisia tarkoituksia, mutta niistä yksi on ihmisyyden ja suvun jatkuminen. Siinä vaiheessa kun yhteiskunta ajattelee näin laajasti, että lapset ovat ylimääräinen asia, eikä yksi elämisen tarkoituksista, yhteiskunta on menettänyt jotakin ratkaisevaa.

Se on menettänyt kosketuksen elämään ja uskon omaan tulevaisuuteensa.

Tässä lapsivihamielisessä Suomessa lapset nähdään kuluerinä, ravintoloiden rauhahäiritsijöinä, parisuhteen seksielämän tappajina, elämänkokemusten rajoittajana, työelämän jarruna, koulutuspalveluiden kulutttajina ja yleensäkin vaivana, elleivät sitten tajua nukkua tai pelata mobiiliipeliä omissa oloissaan.

Ihan oikeasti.

Emmekö me pysty yhtään parempaan? Olemmeko me vanhempina jo hukattu sukupolvi?

Tätä kirjoitettaessa meni 200 milligrammaa vastiketta ja sen lisäksi 15 minuuttia nukuttamiseen. Mutta silti tämä tuli valmiiksi ja saan kohta ottaa taas kupillisen kahvia ihan rauhassa.

 

Kommentit (8)
  1. Kiitos, Pasi. Erittäin tarpeellista sanomaa tässä ajassa, jossa lapsia ei (enää) ajatella rikkautena. Minusta vanhemmuus on parhas tapan kehittää yhteiskuntaa ja vaikuttaa tulevaisuuteen.

    1. “Tässä lapsivihamielisessä Suomessa lapset nähdään kuluerinä, ravintoloiden rauhahäiritsijöinä, parisuhteen seksielämän tappajina, elämänkokemusten rajoittajana, työelämän jarruna, koulutuspalveluiden kulutttajina ja yleensäkin vaivana, elleivät sitten tajua nukkua tai pelata mobiiliipeliä omissa oloissaan.”

      … ja minusta tässä artikkelissa kiteytetään lapset vaan suvunjatkeeksi. Vaikka syntyvyys on vähenemässä, niin mm. adoptio Suomeen (viime vuoden luvuista vähenemisestään huolimatta) on siinä parinsadan lapsen kohdalla. Tarkoitukseni ei ole tuomita niitä jotka päättävät hankkia omia lapsiaan, mutta se että annetaan jo syntyneelle lapselle mahdollisuus kasvuun ja elämään rakastavassa perheessä on minusta kaikinpuolin järkevämpää ja inhimillisempää kun siittää maailmaan lisää muksuja ihan vaan “jotta oma verilinja ei kuole pois.”

      Suomalaiset eivät muutenkaan ole järjettömiä ja julmia todetessaan rehellisesti ettei heistä vaan ole vanhemmiksi. Mieluummin pienet syntyvyysluvut kuin yhtäkään lasten pahoinpitelytapausta per vuosi.

    2. lapseton konsultti vasten tahtoaan
      15.7.2017, 08:56

      Vanha viidakon viisaus kertoo, että ihminen kertoo kysyttäessä yleensä ensin tekosyyn ja vasta oikeissa olosuhteissa sen todellisen syyn. Eikä aina tunnusta todellista syytä edes itselleen.Enkä usko, että lapsivastaisuus on tuota luokkaa “oikea syy”. Vaan että pettymys (omaa) elämää kohtaan on tuo todellinen syy. Varsinkin kun tarkastelee Twitterin käyttäjäkuntaa: masentuneita ja konsultteja. Ja masentuneita konsultteja.

      Luonnon mekanismi lisääntymiseen on niin vahva, että kun olosuhteet ovat suotuisat, ihminen menee himosta sekaisin ja lapsia syntyy, JOS luoja sen suo. Viimeisen saa tulkita biologisesti tai uskonnollisesti miten parhaaksi omaan maailmankuvaan istuu. Minulle Luoja ei ole vielä suonut, toivottavasti tilanne muuttuu joskus.

    3. Tekosyitä on jos jonkinlaisia, mutta kyllä lähipiirissäni lapsia ovat hankkineet nuorena ne parit, joissa molemmilla osapuolilla on turvallinen työpaikka ja tasaiset rahavirrat. Kun opiskelut venyy ja venyy, turvallisen työpaikan saaminenkin venyy. Ei kyseessä ole tämän kummoisepi rakettitiede. Kun opiskelutkin suoritetaan nimenomaan kaukana turvaverkoista ja niissä ympäristöissä myös pariudutaan, on lapsen hankkiminen kesken opiskelujen ihan mahdoton ajatus. Vapaan elämän hamuaminen liittyy tähän myös sikäli, että kun on ensin kituutettu vuosia kouluissa surkealla rahallisella tuella, sitten kun rahaa vihdoin on, on aika elää ne hetket, jotka joutui skippaamaan kituuttelun vuoksi. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampi tietysti saavutetuista iloista on luopua. Siksi ajatus ikuisesta vapaudesta paskavaippojen sijaan alkaa houkutella. Mutta jos olisi edes teoreettinen mahdollisuus, että lapsia voisi hankkia jo opiskelujen ohella nyky-Suomessa, moni pari varmasti hankkisi. Vanhempani tekivät kyseisen ihmeen omassa nuoruudessaan. Pitäisi varmaan kysyä, miten helvetissä.

    4. Kaiken kaikkiaan ihmisiä on moninkertaisesti liikaa maapallon kantokykyyn nähden. On erinomaisen vastuullista toimintaa luopua lasten tekemisestä, ellei siihen ole pakottavaa paloa. Nähdäkseni on viisasta antaa niiden ihmisten hankkia lapsia, jotka todella haluavat elää lasten kanssa ja myös kykenevät siihen. Muut ihmiset voivat keskittyä sellaisiin asioihin, joita he puolestaan osaavat tehdä.  

  2. Olen 29-vuotias nainen. Olen valmistunut ja kovasta kilpailusta huolimatta saanut alani töitä, mutta tulot vaihtelevat kuukausittain rajusti (kiitos osa-aikaisen sopimuksen, josta olen yrittänyt neuvotella jo useita kertoja tuloksetta). Minulla on iso opintolaina eikä juuri lainkaan säästöjä. Nyt yritän päästä elämässäni siihen pisteeseen, että minulla olisi puskuria yllättäviin menoihin ja talous hallinnassa. Haaveilen omasta kodista, mutta siihen ei ole tällä hetkellä mitään mahdollisuutta. Haaveilen myös perheestä, mutta taloudelliset edellytykset olisivat huonot ja koska mieheni tienaa paljon paremmin, joutuisin minä kantamaan vastuun lapsenhoidosta kotona. Palaisinko sen jälkeen päälle kolmikymppisenä epävarmaan työhöni tienaamaan 1000-2000 euroa kuussa tilanteesta riippuen? En näe muuta vaihtoehtoa kuin yrittää edetä uralla edes paikkaan, jossa tuloni olisivat säännölliset. Toistaiseksi en ole päässyt yhteenkään työhaastetteluun. Saan kuitenkin olla kiitollinen, että minulla ylipäätään on työ. Monella on huonommin.

    Tämä on realismia nykypäivän “synnytysikäisille”. Taantuma, kiristykset ja niitä seurannut turvattomuus on nyt kestänyt 10 vuotta. Varsinkin naisten työ- ja taloudellinen tilanne on huono ja epävarmuus leimaa elämää. Joo, ilon voi silloin ottaa irti vapaudesta mennä ja tehdä asioita, mutta tämä teksti on mielestäni kohtuuton.

    Samoin toki tietoa ja mahdollisuuksia on yhä enemmän. Elämässä voi tehdä muutakin kuin kasvattaa lapsia kotona. Osaltaan tilanne johtuu varmasti tasa-arvon parantumisesta. Vahemmuus on monesta luopumista ja vaatii vastuullisuutta. Kyse ei ole vain itsekkyydestä tai mukavuudenhalusta vaan rakenteista ja poliittisista päätöksistä. Kuinka 0-sopimuksella työskentelevä uskaltaa hankkia lapsia?

    1. Olen 41-vuotias nainen. Minulla on kaksi korkeakoulututkintoa ja kolme lasta. Kaksi ensimmäistä sain pätkätöiden välissä, kolmannen tehdessäni toista tutkintoa. Mieheni, duunari, on ollut koko tämän ajan töissä. Olen nyt osa-aikatyössä, lapset koulussa. Meillä on omistusasunto pankin armosta ja lyhennämme lainaa joka kuukausi hieman. Elämä on ollut hyvää, vaikka minun työni ja tuloni on olleet koko ajan heikkoja. Meillä ei ole varaa ulkomaanmatkoihin tai kalliisiin harrastuksiin. Mutta meillä on aikaa. Se on suurinta luksusta. Elämä kantaa, kun siihen luottaa.

      1. On erittäin vastuullista jättää lapset hankkimatta, jos ei ole taitoa eikä halua kasvattaa lapsia. Toisekseen paras tapa suojella ympäristöä ja siinä samalla jo täällä olevia lapsia on olla lisääntymättä.

        https://www.theguardian.com/environment/2017/jul/12/want-to-fight-climate-change-have-fewer-children?CMP=share_btn_fb

        Lapsivapaa, 41 vee

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *