Kivikautinen maatalous

Muutama vuosi sitten haastattelin suomalaista keittiömestaria juustoihin ja viineihin liittyvään artikkeliin. Hän kertoi kuinka esimerkiksi Sveitsissä on kyliä, joissa viini- ja juustovalmistajat tekevät yhteistyötä. Samasta kylästä löytää heidän “oman juustonsa” ja juuri sille juustolle samssa kylässä valmistetun viinin.

Se kuulosti fiksulta ja mielenkiintoiselta.

Suomessa maatalous on optioimtu ABC huoltoasemia silmällä pitäen. Samaa tavaraa pitää kyetä tarjoamaan ympäri maata samalla hinnalla. Kaikki kunnia ABC asemien liiketoimintamallille, mutta suuruuden ekonomia hylkii yleensä pieniä innovaatioita ja toivottuja yllätyksiä.

Maataloutemme kannattavuus on kiinni siitä, kuinka viljelijä/ lihankasvattaja kykenee toimimaan annetuissa rajoissa. Kuinka hän osaa viljellä oikeaa lajiketta oikean määrän ja kasvattaa lihaa juuri oikeasta liharodusta oikean kokoiseksi.

Se tappaa kaikki innovaatiot ja tekee maataloutuotteista bulkkia. Valta on elintarviketeollisuudella ja kaupalla, ei maatalousyrittäjillä.

Maatalouden kehittäminen lähtee isojen intresseistä, vaikka monen maatalousyrittäjän kannattavuus löytyisi siirtymällä pieneen. Se saattaisi hieman nostaa ruoan hintaa, tai sitten ei ehkä kuitenkaan.

Teknologia on tuonut paljon uusia mahdollisuuksia myydä maataloustuotteita ohi suurten ketjujen. Sellaistakin bulkkituotetta kuin kananmunaa on nykyisn myyty suoraan kuluttajille. Internet aikana bulkkitavaraakin pystyy myymään kannattavasti, jos sen osaa markkinoida oikein. Vielä tärkeämpi asia on kuitenkin se, että yksilöllinen ruoka, vastuullisuus ja elämykset ovat entistä tärkeämpiä asioita ja niistä ollaan valmiita myös maksamaan lisähintaa.

Siksi maatalouspolitiikkamme kärjen ei tule olla siinä, miten nykyisenlainen maataloustukijärjestelmä ja tuotanto saadaan toimimaan mahdollisimman hyvin, vaan siinä, miten se voidaan räjäyttää niin, että pientuottajat voivat ja tahtovat innovoida yksilöllisiä tuotteita ja samalla mahdollistaa suurtuottajille entistä liikemiesmäisemmän tavan toimia.

Maatalousalan suurin ongelma on se, että kaikki yritetään säädellä tappiin asti ja tehdä kaikesta keskinkertaisen hyvää. Sen tilalle pitää ottaa aivan uudenlaista ajattelua. Pitää ymmärtää maatalouden monimuotoisuus ja kuluttajien moninaiset tarpeet.

Jos tämän sanoo astetta jyrkemmin: Jonkun pitää saada MTK ja poliittiset päättäjät ymmärtämään, että maailma on muuttunut. Maanviljelijöiden enemmistö on varmasti tämän tajunnut.

Kyse on siitä että teidän, jotka päätätte maatalouden asioista, on nyt aidosti ymmärrettävä maatalouden etu.

Maatalouspolitiikan on aika muuttua.

 

Kommentit (1)
  1. Heikki Penttilä
    14.5.2017, 13:30

    Kyllä vähittäiskauppa on tärkeä jakelukanava mutta kaiken ei onneksi tarvitse kulkea enää keskusliikkeen laskutuksen kautta https://www.facebook.com/Penttilantila/videos/1433250146736826/
    Digikanavat antaa nykyään paljon uusia mahdollisuuksia olla kontaktissa asiakkaaseen ja tehdä kauppaa suoraankin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *