Hallituksen puoliväliriihen puppugenerointi

Olen nyt kuunnellut hallituksen puoliväliriihen päätösten ympärillä käytävää keskustelua muutaman uutislähetyksen ja YLE:n aamu TV:n keskustelun verran. Vaikka olen varsin kiinnostunut politiikan seuraaja ja kohtuullisen innokas kommentoija, saan näppylöitä.

Politiikan keskustelu on lopullisesti irtautumassa todellisuudesta. Päättämättömyyttä kehutaan päätöksiksi ja entisten huonojen päätösten korjaamista uudelleen ohjaamiseksi, irtopisteitä kerätään pikkuasioilla ja suuriin asioihin ei kosketa, koska ideologiset näkemyserot ovat merkittäviä.

Oppositiopoliitikon ensisijainen tehtävä on hankkia valtaa. Kun valtaa lopulta saadaan, taktiikka muuttuu puolustukseksi. Tehdään kaikki mahdollinen, että voidaan pysyä vallassa. Se on juuri se kaikkein tuhoisin tapa toimia. Kun siihen yhdistetään täydellisen ylimielinen poltiitiikan kieli, el hypetermeillä varustettu kankerofinland, lopputulos on arvotonta.

En todellakaan ihmettele, miksi ihmiset ovat menettäneet uskoaan politiikkaan. Sanon suoraan, että minun oma uskonikin on kovalla koetuksella.

Politiikka näyttää tekevän politiikkaa itseään varten.

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *