Kekkonen tuli Twitteriin

Suunnilleen kymmenen vuotta sitten istuin Hotelli Puijonsarvessa aamiaisella ja luin Savon Sanomia. Muistan kuinka minua nauratti yleisönosastokirjoitus, jossa jälleen kerran toivottiin Kekkosta apuun. ”Se on tällaista ajattelua täällä lähellä itärajaa”, ajattelin silloin.

Viime viikolla kävin yhtä Twitter keskustelua ja kaikeksi hämmästyksekseni, presidentti Kekkonen osallistui jälleen keskusteluumme. On siinä melkoinen suurmies. Hänen kuolemastaan on sentään 30,5 vuotta.

Toisaalta. Itsekin viittaan välillä vaikkapa Winston Churchilliin, vaikka hän kuoli ennen minun syntymääni. Vahvat johtajat jäävät mieleen ja heihin viitataan, vaikka maailma on heidän jälkeensä muuttunut.

Mutta onko maailma itse asiassa muuttunut niin paljon kun usein väitetään?

Edellisten eduskuntavaalien alla työnantajajärjestöt peukuttivat Keskustan Juha Sipilää, koska uskoivat, että Sipilä on riittävän vahva taistelemaan heidän rinnallaan työntekijäjärjestöjä vastaan. Alexander Stubb sai väistyä puheenjohtajan paikalta, koska hän ei kyennyt osoittamaan vahvaa johtajuutta, vaikka hänet hyvin tuntevat sanovat Alexanderia moderniksi ja innostavaksi johtajaksi.

Puhujalavoille nousevat ne ihmiset, joilla on kykyä vaikuttaa toisiin. Yksilöt jotka pystyvät liikuttelemaan joukkoja. Sosiaalisessa mediassa ihmiset seuraavat niitä, joita muutkin seuraavat ja yksittäisellä tubettajalla saattaa olla enemmän vaikutusvaltaa nuoriin kuin kenelläkään poliittisella päättäjällä.

Jos katsomme maailmaa tarkemmin, toive vahvasta johtajasta ei ole kadonnut mihinkään. Ainoa mikä on muuttunut, on se tapa, miten vahva johtaja käyttää saamaansa valtaa.

Meistä kaikista tulee nössöjä

Antti Holma kirjoitti viikonloppuna hyvin siitä, kuinka suomalaisella TV alalla on parasta olla keskinkertainen ja jos jotakin repäisevää tekeekin, kannattaa tehdä sekin maltilla.

Samansuuntaista valitusta kuulee myös mainosalan sisältä. Ei uskalleta tehdä mitään, mikä voisi suututtaa. Monet mainokset, joilla menneinä vuosikymmeninä myytiin paljon palveluja, aiheuttaisivat nykymaailmassa melkoisen lannan lentämisen tuulettimeen. Minäkin käytin edellisessä lauseessa sanaa lanta sanan paska sijaan.

Yhteiskuntamme elää uussuvaitsemattomuuden aikaa.  Mitään sellaista ei saa tehdä, joka loukkaa.  Samalla meillä on tullut paljon tabuja keskustelunaiheita. Varmoja tapoja vaarantaa oma turvallisuutensa on arvostella uskontojen naiskäsityksiä, kansallismielisten kansallisuuskäsityksiä ja feministien kielitieteilyä.

Jos yhteiskunta arvostaa hajuttomuutta ja mauttomuutta, niin sitä saa mitä tilaa. Hyvä huumori ei kumartele ja aina joku saattaa siitä hermostua. Hyvä mainonta ei ole hyvää kaikille. Hyvä TV ohjelma ei ole kaikkien mielestä hyvä TV ohjelma. Eikä hyvä näkemys ole mieluisaa kuultavaa tai luettavaa vastustajalle.

Tarinan kerronnassa on aina hoettu yhtä totuutta. Jos yrität miellyttää kaikkia, et miellytä enää ketään. Koska näemme nössöjen TV ja mainosihmisten sijaan rohkeita? Niitä jotka uskaltavat ottaa näpeilleen. Ilman itsensä riskeeraamista ei synny vaikuttavia lopputuloksia.

Herätkää nössöt! Jos mokaatte, sen näkee maksimissaan 5,5 miljoonaa ihmistä. So what! Se on vain pisara meressä.

Tärkein tehtäväsi on hankkia kavereita

Nykymaailmassa jokaisen ihmisen on osattava hankkia kavereita.  Ilman kunnollista kaveripiiriä niin työpaikan saaminen, yrittäminen kuin ihan tavallinenkin perhe-elämäkin on varsin vaikeaa.

Omassa lapsuudessani tärkein kaveripiiri oli naapurusto. Muistan hyvin, kuinka 80 -luvulla erään uuden naapurin toteamus: ”muutimme tänne asumaan, jotta saamme olla omissa oloissamme”, pidettiin omassa naapurustossani älyvapaana. Yhteisö toimi juuri siksi, koska lapsilla oli korttelin kokoinen ”yhteispiha” ja kaikki aikuiset kasvattivat kaikkia lapsia.

Ensimmäisen kesätyöpaikkani sain sillä, että isä kävi juttelemassa tehtaan rekrytoinnista vastaavan johtajan kanssa ja sitten kävin muodollisessa haastattelussa. Kun tein työni hyvin siivoojana, pääsin myös seuraavina kesinä erilaisiin tehtäviin.

Tuohon maailmaan ei ole enää paluuta, mutta ihmissuhteet pelaavat edelleenkin tärkeää osaa elämässä

Siinä vaiheessa kun ihminen kadottaa ihmissuhteita, hän menettää myös osia tärkeistä tukiverkostoista. Ei ole poliitikkoa, menestynyttä asiantuntijaa tai huippujohtajaa ilman hyviä kavereita. Jos kaverit eivät suoraan työnnä jotakin ihmistä johonkin tehtävään, he ainakin pystyvät tukemaan siinä. Olen seurannut sivusta muutamien ihmisten matkaa yrittäjänä ja niissäkin on toistunut sama kaava. Monen menestyksessä sosiaalinen kyvykkyys ja sitä kautta laaja – usein arvovaltainen – kaveripiiri on muuta osaamista tärkeämpi menestystekijä. Verkostojen tärkeydestä työelämässä kirjoitti mm. tänään Helsingin Sanomien Mari Manninen.

Sama pätee niinkin arkiseen asiaan kuin perheen pyörittäminen. Kaupungistumisen seurauksena varsin moni lapsiperhe asuu kaukana sukulaisista ja yllättävien tilanteiden sattuessa kaveriapu saattaa olla korvaamattoman arvokasta.

Siksi ihmettelenkin suuresti niitä, jotka yrittävät vain jakaa ihmisiä

Kuunnelkaa niin kavereitanne kuin vaikkapa julkisuudessa esiintyviä johtajia. Ne jotka kykenevät hankkimaan uusia kavereita, menevät elämässään porskutellen eteenpäin. Ne jotka eivät toimi rakentavasti tai hankkivat vihamiehiä, ovat jo uransa huipulla ja matka alaspäin alkanut, vaikka se ei vielä siltä ehkä näytäkään.