Hereford feminismi

Useimmilta varmaan saattoi mennä ohi se, kuinka kuluneen viikon perjantaina Helsingissä synnytettiin maailmaan terve Hereford -feministi vauva. Söpön otuksen tarkoista mitoista ei ole vielä tietoa, mutta sen kätilöinä toimi Mainonnan eettinen neuvosto.

Synnytystä nopeutti se, että neuvosto tunnisti eräässä mainoskampanjassa esiintyvän Hereford -sonnin sisällä piilevän black Angus -sovinistin. He käyttivät taitavasti tätä sovinistia synnytyksen käynnistämiseen ja kaikki kävi lopulta varsin nopeasti. Vaikka synnytys tehtiin perjantaina, tiettävästi kukaan kätilöistä ei käyttänyt synnytystä ennen eikä sen aikana epiduraalia.

Synnytys oli varmaan eettiselle neuvostolle pieni rutiinitoimenpide, mutta jo nyt voimme olettaa, että uuden Hereford -vauvan vaikutus yhteiskunnalle tulee olemaan suuri.

Käydäänpä ensin tämä synnytys lyhyesti läpi

Laidun Hereford -yritys sai mainonnan eettiseltä neuvostolta langettavan tuomion kampanjastaan: ”Parempaa lihaa kuin Tinderissä.” Kampanjaan kuului myös toinen mainos, jossa sanottiin ”Netissä sinua odottaa sonni”. Minua sonnilla pelottelu ei häirinnyt, mutta Mainonnan eettinen neuvosto tulkitsi asian niin, että kyseessä on naista halventava mainonta.

Olen sanaton. Netissä lymyilevä Hereford sonni on naista halventava?

Sillä hetkellä minulle aukeni, että Hereford -feministit ovat omineet sanan liha tarkoittamaan naisen lihaa.

Miksi he eivät sitten ole reagoineet vaikka siihen, että esimerkiksi vaginaa tarkoittavaa sanaa hässäkkä käytetään nykyään tarkoittamaan vähän kaikenlaista? Hässäkkä sanaa koskeva kielen väärinkäyttö ja suorastaan päivittäinen raiskaus on paljon laajempi ilmiö kuin Hereford sonnien käyttö mainostarkoituksiin.

Ihan aikuisten oikeesti

Hereford -feministi perustelee suvaitsemattomuuttaan sillä, että hänen oma mielikuvituksensa tekee tepposet. Ihan kuin vanhassa vitsissä, jossa kaunis nainen istui Esplanadin puiston penkillä. Penkin toiseen päähän tuli mies, joka vilkuili muutaman kerran ja hymähti. Tähän nainen kipakkana: ”Mitä teidän päässänne oikein liikkuu, kun noin virnuilette?” Johon mies vastasi: ”Ihan sitä samaa kuin teidänkin päässänne.” Tästä nainen tulistui, nousi ylös ja tirvaisi korvapuustin sanoen: ”Hyi teitä!”

Hereford feminismin ylitsevuotava ylistys tappaa ennen pitkää ilmaisunvapauden. Asioita ei enää saa sanoa oikeilla nimillä ja ennen pitkää olemme siinä tilanteessa, jossa kaikki mitä sanomme, pitää tulkata. Heidän ajatteluunsa sopii huonosti, että voisimme nauraa itsellemme ja ajatuksillemme. Tuliko näille tuomion antajille lainkaan mieleen, että Tinder -liha voi tarkoittaa myös hyvin riippunutta miehen lihaa? Ja eikö tänä suvaitsevaisuuden aikana ole tullut mieleen, että mieskin voi kaivata joskus sonnia? Perusteluissa ei ainakaan tähän viitata.

Onko fundamentalistin mahdotonta olla joskus suvaitsevainen?

Hereford -feministin ajatuskulku menee jotensakin niin, että jos jossakin asiassa on löydettävissä sukupuoliasennetta, epätasa-arvoa tai sovinismia, niin siinä on sitä varmasti. Ja koska tasa-arvo on jopa minun hyväksymä ajatusmalli, me teemme sitten Hereford -feministin mielen mukaan ja siivoamme pois kaiken sukupuoliasenteita tukevan käsitteistön. Heidän mielestään kaikki pitää saavuttaa heti ja pakolla.

Siitä tulee mieleen, että mitä siitä seuraisi, jos oikeasti kaikki tapahtuisi heti? Odotan vain sitä, jos yhdessä yössä päätetään vaikkapa se, että sukupuolittaminen on kiellettyä. Että ei saa enää puhua asioista miehinä ja naisina, vaan ihmisinä ja henkilöinä. Ehkä minäkin kirjaudun silloin Tinderiin ja ostan pussillisen popcorneja, jotta voin rauhassa seurata, miten tilanne kehittyy.

Uskon siihen, että Hereford -feministit ovat pohjimmiltaan hyviä ihmisiä

Heidänkin olisi hyvä kuitenkin joskus nauraa itselleen, ainakin silloin kun huomaavat ampuvansa norsupyssyllä hyttystä. Oma reaktiomme kärjistykseen nimittäin kertoo usein enemmän kuin uskommekaan.

Netissä on jo jonkin aikaa liikkunut arkipäivän seksismi -hastagilla varustettuja nostoja. Niiden tarkoituksena on ollut kiinnittää huomiota siihen, kuinka käytämme huomaamattamme sanontoja ja sanoja, jotka ovat sukupuolirooleja vahvistavia. Monet niistä nostoista ovat ihan asiallisia ja tärkeitäkin, mutta aina joukkoon mahtuu niitä, joista tehdään numero vain siksi, koska juuri tänään ei ollut mitään tärkeämpääkään. Fundamentalisti ei lepää ennen kuin haudassa ja se on juuri fundamentalistin heikoin kohta.

Ei kukaan jaksa kuunnella ihmistä, joka näkee kaikessa ongelman. Jos elämässä pitää valita kahden asian välillä: joko pitää täydellisesti huolta siitä, että kukaan ei koskaan loukkaannu tai vaihtoehtoisesti elää elämänsä nauraen, niin kumman valitset? Fundamentalisti on valmis valitsemaan totalitaristisen mököttämisen.

Maailma ei koskaan tule sellaiseksi, että kaikki nauravat samalle asialle ja kaikki näkevät asiat samalla tavalla. Eikä sen kuulu sellaiseksi edes tulla. Elämään kuuluu väriä ja elämän pitää koetella omaa ajatteluamme, haastaa näkemyksiämme, pakottaa näkemään asioita monelta kulmalta. Suomalaista rikkautta on ollut se, että kaikilla ihmisryhmillä on omia ilon ja naurun aiheita ja niin tulee ollakin.

Ei vegaanin tarvitse aina suuttua lihaa syövien vitseille eikä sovinistin tarvitse pahastua feministin ajatusmalleista. Jos kykenemme olemaan asteen suvaitsevaisempia toisia kohtaan, hekin ovat sitä samaa meitä kohtaan.

Ennen pitkää huomaammekin, että me ajattelemme varsin monesta asiasta samalla tavalla. Vaikka näemmekin ne aivan eri suunnasta.

Tämän kaksiosaisen trilogian seuraavassa osassa otan sitten hellään vaahtokäsittelyyn black Angus -sovinistit, jotka eivät kylläkään taida tätä palstaa edes lukea.

Kansallisen kadottamisen tarina

Minulle väitettiin eilen, että pitää olla oikeasti törkeä, että maailmaa saa muutettua. Yritetään nyt sitten tässä omaa parasta ja katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.

Mikäli siis päänuppisi ei tänään kestä sitä, että maailmaa yritetään muuttaa, suosittelen että lopetat lukeminen tähän, sillä alat vain tämän luettuasi nälviä, marista ja valittaa siitä, kuinka maailmaa ei voi kuitenkaan muuttaa.

Tänään moukaroin hellävaraisesti kymmenkiloisella höyrylekalla suomalaisen masentavan ympäristön tarinaa kohti kadotusta ja ikuista pimeyttä. Jos hyvin käy, tilalle voidaan tuoda pessimistit masentavaa valoisaa tulevaisuudenuskoa sitten joskus, kun kirjoittajakin ymmärtää paremmin mitä se positiivisuus on.

Eliminoidaan ihan ensimmäiseksi meidän jokaisen sisällä asuva negatiivinen populismi, joka on yleisvaarallisen tartuntataudin tasolla.

Populismin oikeutusta perustellaan yleensä sillä, että ”hyve asuu yksinkertaisissa, tavallisissa ihmisissä, joita kansasta on valtaosa, ja heidän kollektiivisissa traditioissaan.” (Wikipedia)

Juuri niin. Tässä meillä on pahuksenmoinen möykky.

Yksinkertaisuus ei tee ihmisestä hyveellistä eikä sitä tee yhteisten tapojen noudattaminenkaan, typerästä ajattelutavasta puhumattakaan. Me olemme aina arvostaneet niitä, jotka osaavat kuvata syvällisesti pahaa oloa. Mitä synkemmin, sen parempi, vaikka synkistely ei vie mihinkään.

Synkkänä on hyvä olla, koska se linkitetään usein kollektiivisiin kokemuksiin ja silloin vastuukin on aina muilla, eli huonoilla hallitsijoilla, tyhmillä kansalaisilla, sairauksilla, idioottimaisella lehdistöllä, pissapäisillä populisteilla, suurilla ikäluokilla, kaamoksella, Donald Trumpilla, Juha Sipilällä, punavihreillä, suurliikemiehillä, pienillä kengillä ja 30 vuotta sitten käydyn peruskoulun inhottavalla kanaviillokilla.

Samalla kun synkistelystä tulee performanssi, nostamme kansakunnan kaapin päälle ne, jotka tekevät pahasta olosta taidetta, bisnestä tai politiikkaa. Mitä armottomampaa jälkeä siitä syntyy, sitä parempi. Kohu-uutiset, itkuvirret ja kansan kiihottaminen itseään vastaan saavat helposti vastakaikua. Koska niistä tulee niin paljon vastakaikua, ilmaisuvoimaltaan vahvan opportunistin ja fiksun kannattaa olla negatiivinen. Se tuo yleisöä. Yleisö tuo suosiota ja suosio tuo kutsuja tärkeisiin paikkoihin, pikkutärkeisiin piireihin, vallan ja älymystön sisäpiiriin.

Suomalainen intellektuelli on hän, joka löytää hyvästä pahan

Olen lukuisia kertoja havainnut, kuinka negatiivissävyisellä kirjoittelulla saadaan valtava määrä lukijoita ja nyökyttelyä, mutta siitä ei jää mitään muuta käteen. Kirjoittaminen on silloin kuin vapaaottelun sivistyneempi muoto. Tapa käydä kaikin keinoin vastapuolen kimppuun. Osoittaa hetkellinen ylivoima, käyttää kynää tappavana tikarina. Nousta sankariksi sillä, että sai varoittamatta iskettyä tunkion kukolta nenän takaraivoon.

Mitä kovemman iskun sanoillaan kykenee iskemään, sitä enemmän tulee hurraa huutoja verta janoavalta yleisöltä. Jos haluaa rakentaa elämänsä vihalle, pahalle ololle, itsesäälissä piehtaroinnille, murheelle ja kaiken kattavalle pessimismille, niin ryhdy kirjoittajaksi. Voit toteuttaa itseäsi vaikka missä. Hauku poliitikot, nälvi yksinkertaisia ihmisiä, naura epäonnistuneille yrittäjille, tee omasta masennuksestasi tarina, kiihota vihaan, valita kengän pohjiin tarttuneesta koirankakasta, kanavoi pahaa oloa sanoittamalla laulu ja muista säveltää se mollissa.

Edellä mainittu ajattelu pitää tuomita kadotukseen

Kuinka monta suomalaista tarvitaan, että Donald Trump muuttaa politiikkaansa? Taitaa olla niin, että edes 5,5 miljoonaa ei riitä. Päin vastoin, mitä enemmän kiinnitämme huomiota häneen, sitä enemmän hän saa energiaa. Mitä me saamme siitäkään, että käytämme suuren osan ajastamme hallituksen kyvyttömyydestä murehtimiseen? Jos he ovat kädettömiä, niin mitä väliä? Meillä jokaisella on oma elämä. Eletään sitä.

Vaikka me nauramme niille, jotka vieläkin elävät kansalaissodan tunnelmissa, me elämme omaa kansalaissotaamme joka päivä. Taistelemme oman hyvän ja pahan kanssa. Yleensä se paha on hieman niskan päällä, vaikka toisin itsellemme uskottelemme.

Otetaan niskalenkki negatiivisesta märehtimisestä. Käytetään enemmän energiaa eteenpäin katsomiseen kuin vanhojen virheiden miettimiseen. Ne virheet eivät siitä muuksi muutu, eikä niistä kaikki edes ole opettavaisia. Ne ovat virheitä, jotka kannattaa usein unohtaa, sillä uutta miettimällä moni pahakin erehdys muuttuu lopulta vain hämäräksi muistoksi.

Kutsun siis ajattelemaan positiivisesti. Silläkin uhalla, että monissa koko ajatus aiheuttaa negatiivisen puistatuksen.

Kevyet heille!

 

 

 

Vaihtoehtoisten faktojen tulevaisuus

USA:n presidentti Donald Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conway tarjosi viikonloppuna ”vaihtoehtoisia faktoja” presidentin virkaanastujaisista. Kommentti herätti ajattelemaan, mitä vaihtoehtoiset faktat ovat ja miten niihin pitää suhtautua?

Wikipedian mukaan fakta on ”yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia”. Eli useampi toisistaan riippumaton tulkitsija voi päätellä sen samaksi. Fakta perustuu yleensä sen hetkiseen parhaaseen ymmärrykseen ja se voi myös muuttua, jos vaikkapa uudet tutkimukset osoittavat vanhan tiedon puutteelliseksi.

Trump itse väitti mm. viime viikolla, että CIA:ssa puhuessaan hän sai hurraa huutoja! Asia saattoi olla fakta. Toinen fakta oli se, että mediasta saatujen tietojen mukaan, CIA:ssa pidetyn puhetilaisuuden eturiviin oli istutettu Trumpin kannattajia, joita oli lopulta saapunut paikalle vähemmän kuin odotettiin. Hurraa huudot tulivat siis Trumpin faneilta. CIA:n oma väki oli tiettävästi yleisesti suhtautunut negatiivisella tavalla Trumpiin.

Taitavasti valituilla faktoilla luodaan yleistä totuutta, jonka faktat eivät kestä objektiivista tarkastelua. Ja se on erittäin pelottavaa.

Yhdestä asiasta voi olla eri totuuksia

Aristoteles on määritellyt totuuden seuraavasti: ”Epätotta on sanoa, että se ei ole, mikä on, tai että se on, mikä ei ole, ja vastaavasti totta on sanoa sen olevan, mikä on, ja sen olevan olematta, mikä ei ole.” (Wikipedia)

Wikipediasta löytyvän toisen määritelmän mukaan totuus on seuraavanlaista: ”Totuuden vastaavuus- eli korrespondenssiteorian mukaan jokin väite on tosi, jos sitä vastaava tosiasia on olemassa, toisin sanoen jos kyseinen väite vastaa asioiden todellista tilaa. Väite on kielellinen esitys, jolla on semantiikka, eikä todellisuudella ole semantiikkaa. Näin ollen korrespondenssi on kielen ja todellisuuden välinen semanttinen suhde, jossa mallia pidetään totena, jos lauseen ja todellisuuden välillä on yhteensopivuus.”

Meidän tapamme ajatella noudattelee usein edellä mainittuja lähestymistapoja suhteessa totuuteen. Mutta totuuden suhteen asia ei ole kuitenkaan ihan noin yksinkertainen.

Totuuden lähestymistapoja on useita ja yksi niistä on sosiaalinen konstruktivismi. Jos Trumpin ja hänen neuvonantajansa sanoja tarkastellaan sen kautta, löytyy valituille faktoille uusi selitys.

Sosiaalisessa konstruktivismissa totuus on aina valtakamppailun alainen seikka. Totuus vaihtelee eri aikoina eri valtasuhteiden vallitessa, eikä mitään arviointiperustetta näiden eri totuuskäsitysten vertailemiseen ole. Hyvä esimerkki on vaikkapa Neuvostoliiton ja Venäjän eri aikakausina harjoittama uusi historiankirjoitus.

Trumpin hallinto haluaa selvästikin muuttaa käsitystämme totuudesta, saadakseen luvan tehdä muutoksia. Heidän ajatuksensa on se, että jos joku asia saadaan näyttämään faktalta, se muuttuu vallitsevaksi totuudeksi. Näinhän on toimittu lähes kaikissa diktatuureissa kautta historian. Diktatuureissa totuus on valtaapitävien määrittelemää. Valituilla faktoilla pönkitetään valtaapitävien väitteitä, valtaa ja egoa.

Narsistinen minäkuva on diktaattorien ammattitauti

Narsistinen oman erinomaisuuden korostaminen jokseenkin merkityksettömissä asioissa on tuttua monen diktaattorimaisesti toimivan johtajan kohdalla. Päämiehet ovat milloin paidattomia, kävelevät piilokoroilla varustetuilla kengillä, korostavat menestystään naismaailmassa, hankkivat polleita statusesineitä tai rakennuttavat mielikuvituksellisia monumentteja ja palatseja.

Monet diktaattori alkavat vallan kasvaessa luoda valikoitujen faktojen kautta uutta todellisuutta jopa lähipiiriinsä. Heistä tulee sen seurauksena lopulta vainoharhaisia, koska omien valheidensa vuoksi he eivät usko kehenkään. Trumpin kohdalla ei voi välttyä ajatukselta, että hänessä istuu salaliittotoreetikko.

Trumpin tarjoaman vaihtoehtoisen totuuden pahin seuraus on vainoharhaisuuden lisääntyminen

Siinä vaiheessa, kun totuus muuttuu vain valtaapitävien tarkoitusperiä noudattavaksi, meidän on syytä herätä. Kuten nykyisten diktatuurien esimerkit ovat osoittaneet, riittävän kauan jatkuessaan, tarkoituksenmukainen totuus muuttuu asiaksi, jota ei voida enää haastaa. Siitä voi joutua vankilaan tai pahimmissa paikoissa jopa teloitettavaksi. Silloin elämme totalitarismissa eli yhteiskunnassa, jossa valtio määrää mikä on oikein.

Tarkoituksenmukaista totuutta on käytetty aina, eikä sen käyttö ole epätavallista edes Suomessa. Mutta sinä päivänä kun hyväksymme sen pääasialliseksi tavaksi käsitellä asioita, olemme matkalla kohti sivistymättömyyttä.

Trumpia tai muita maailman populisteja ei tarvitse pelätä siksi, että he esittäisivät näkemyksiä, jotka haastavat meidän ajattelumme. Heitä ei kannata vastustaa siksi, että he tuovat esille epämiellyttäviä yksityiskohtia ja aukkoja omassa ajattelussamme. Mutta kaikkia populisteja pitää varoa siinä, että he eivät valtaan päästessään pääse valitsemaan vain parhaimmin omaan maailmankuvaansa sopivia faktoja.

Etenkään silloin, kun faktojen taustat eivät kestä kriittistä päivänvaloa.