Vähemmän puhumista toisen ohi

Aloitin keskustelun näkemästäni epäkohdasta. Keskustelukumppanini sanoi, että se ei ole suurin epäkohta ja hänellä oli tarjota isompi ongelma keskusteluun.

Hän oli oikeassa. Hänen kertomansa ongelma oli suurempi. Se ei kuitenkaan muuta miksikään sitä, että minunkin kertomani ongelma on ongelma. Se on yksi pieni palanen sitä kokonaisuutta, mistä se isompi koostuu.

Suuren ongelman ratkaisemista on joskus kuvattu suurriistan metsästykseen liittyvillä metaforilla.

”Karhua ei ensinäkään voi syödä, jos sitä ei ole ensin kaadettu ja kaadettua karhua ei voi syödä kerralla, vaan se pitää ensin paloitella.”

Eli keskustelu ei ole tuonut mitään ratkaisua, ellei sitä ole ensin käyty. Ja toimivin tapa ratkaista asioita keskustelun avulla, on ottaa sen kokoisia aiheita, että niitä voidaan käsitellä kunnolla.”

Turhan monessa keskustelussa on se vire, että koko laajamittainen ongelma pitää ratkaista kerralla. On sitten kyse ihmisten tasa-arvosta, oikeudenmukaisuuden toteutumisesta tai kulttuurien yhteentörmäyksestä, niin aina on joku, joka toteaa, että pikkujuttujen kanssa ei kannata näperrellä, koska hän tietää, mikä on suurempi ongelma.

Samalla kertaa kun keskustelu siirtyy laajemmalle tasolle, siltä katoaa mahdollisuus ratkaista asioita. Aiheesta tulee niin vaikea ja monimutkainen, että lopulta kaikki voivat sanoa olevansa oikeassa ja olemme edelleen keskustelun lähtöpisteessä.

Kaikkein ongelmallisinta on se, että tällainen keskustelu ylenkatsoo keskustelukumppanin kokemusta ja/ tai tietoa. Sellainen keskustelu lähtee siitä, että vastapuoli on tietämättömämpi. Se myös hukkaa sen mahdollisuuden, että keskustelukumppanit joutuisivat miettimään syvemmin omia näkökulmiaan.

Entä jos se onkin niin, että se tietämättömämpi on asiantuntija juuri siihen ongelmaan, jota fiksumpi yrittää ratkaista, mutta sulkemalla hänen suunsa, ei koskaan saada tietää, mikä se ratkaisu lopulta olisi?

 

Länsimainen omaisuus on ihmistä arvokkaampaa

Kun USA:ta kohtasi hurrikaani ja toinen, kaikki mahdolliset tiedotusvälineet seurasivat herkeämättä, mitä tapahtuu. Suurin huoli oli siinä, että omaisuustuhoista USA:n maaperällä tulee mittavia.

Siinä odotellessa pyörremyrsky pisti matalaksi Karibianmeren saaria. USA:ssa on nyt raportoitu 10 kuolleesta, Karibialla 38 kuolleesta. USA:ssa tuli omaisuusvahinkoja, mutta Karibialla katosi kokonaisia kyliä ja ihmiset ovat ilman asuntoa.

Etelä-Aasian rankkasateissa on kuollut elokuun puolivälin jälkeen 1200 – 1300 ihmistä ja noin 16 miljoonaa lasta on välittömän avun tarpeessa. Rankkasateet ovat jokavuotisia ja joku kyynikko voisi sanoa, että ainahan niitä kuolleita siellä tulee.

Niin. Ainahan ihmisiä kuolee, mutta omaisuustuhot ovat iso uutinen.

Ne nostavat vakuutusmaksuja ja saattavat vaikuttaa talouskasvuun.

Typerää maahanmuutto- ja syntyvyyskeskustelua

Vihreiden Antero Vartia twiittasi: ”Ilman tehokkaasti toimivia työmarkkinoita ja merkittävää maahanmuuttoa suuria ikäluokkia odottaa paljon nykyistä kurjemmat eläkepäivät.” Jos tämän twiitin lukee erillisenä, ilman tietoa muista twiiteistä, heitto tuntuu typerältä yleistykseltä.

Vartia lähetti samaan aikaan kuitenkin myös muita twiittejä, joista yksi oli esimerkiksi: ”Jos 70-luvulla olisi ollut korkeampi syntyvyys niin olisiko meiltä nykyään avoimet työpaikat loppu? Ei olisi. Eivät lopu maahanmuutollakaan.” Ja vielä yksi twiitti samalta päivältä: ”Ilman tehokkaasti toimivia työmarkkinoita ja merkittävää maahanmuuttoa suuria ikäluokkia odottaa paljon nykyistä kurjemmat eläkepäivät.”

Näistä twiiteistä minun silmiini ja luultavasti monen muunkin, osui lähinnä tuo ensimmäinen. Se sai ihmiset – myös minut – joko esittämään jatkokysymyksiä tai arvostelemaan. Itse kysyin tuohon ensimmäiseen twiittiin liittyen, ”Ei kai se ole joko tai…?” Twiitti tuntui siinä tilanteessa melkoiselta yleistykseltä ja asioiden oikomiselta.

Antti Rinne lanseerasi synnytystalkoot ja samalla lensi kasa lantaa tuulettimeen. Hra Rinne käytti väärää sanaa ja koko homman ydin hukattiin saman tien.

Isojen asioiden käsittely sosiaalisessa mediassa on kulmikasta, koska ihmiset reagoivat ensimmäiseksi siihen mikä suututtaa. Se vie keskustelun usein sivuraiteille. Anarkistiset tai muuten vahvasti ideologiaan nojaavat yksilöt ja ryhmät saavat polttoaineensa havaitsemistaan keskustelun epäkohdista ja polarisoivat keskustelua entisestään.

Tosiasiassa suuri osa keskustelijosta hakee samaa suuntaa. Turvallisempaa, hyvinvoivempaa ja iloisempaa yhteiskuntaa. Tarjolla on eri keinovaihtoehtoja. Haaste vain on siinä, että täyttä puhdasoppisuutta vaativat odottavat saavansa oman vaihtoehtonsa kaikkien vaihtoehdoksi.

Parempaan lopputulokseen päästään, jos meillä on malttia rakentaa luottamusta toisiimme ja antaa hieman toleranssia erilaisille termeille ja erilaiselle tavalla ilmaista asioita. Niitä termejä voidaan sen sijaan määritellä yhdessä.

Luodaan mielummin jotakin yhteistä kuin pakkokäännytetään vastustajia.