Maailman pahuus on pankkiirissa

Kaikki maailmassa oleva pahuus on pankkiireissa, koska he tekevät laskelmoituja päätöksiä siitä, mihin kannattaa pistää rahansa.

Pankkiireita syytetään ahneiksi ja mielenvikaisiksi tuhon enkeleiksi. Rahamarkkinoiden ongelmista syytetään maailman menestyneimpien sijoittajien laskelmoituja päätöksiä. Maailman rikkaimpia ihmisiä syytetään ahneudesta, koska heidän omaisuudellaan voisi nostaa suunnilleen suurin osa ihmisistä pois köyhyydestä.

Koko ajatuskuvio on idioottimainen

Pankkiireissa on varmasti paljon mielenhäiriöisiä ja rahan maailman pelisäännöt tukevat joidenkin luonteenpiirteiden korostumista. Ahneutta, tunnekylmyyttä, itsekkyyttä ja rumaa laskelmointia käytetään ruokkimaan omaa itseään.

Mutta syyttämällä etuoikeutettuja, liikaa saaneita ja edelleen ahneita pelureita maailman ongelmista, ihmiset siirtävät vastuunsa omasta toiminnastaan muille. Ja he siirtävät sen vielä niin taitavasti, että voivat valkopestä sillä omaa tyhmyyttään.

Valtaa ei ole vain otettu vaan se on myös annettu

Tavallinen ”kunniallinen kansalainen” ei lopulta piittaa ihan hirveästi järkevästä ja viisaasta. Jopa eettisyyden kanssa on haasteita. Jos ihmiset toimisivat viisaasti talouden näkökulmasta, esimerkiksi halpamuoti olisi paljon pienempi bisnes. Halpamuoti on hyvä esimerkki siitä, että ihmisten tarve haalia kaikkea, ilman syvempää ajatusta johtaa megaluokan monistettavuuteen ja moniin tuotannon ongelmiin. Ilman megaluokan monistettavuutta ei synny megaluokan omaisuuksiakaan.

Tavallinen ihminen ei myöskään välitä, vaikka hänen henkilökohtainen valintansa tuhoaakin hieman enemmän luontoa ja käyttää vähän enemmän luonnonvaroja. Sehän on vain hänen henkilökohtainen valintansa.

Pankkiireihin kiteytyy maailman kaikki pahuus siksi, koska he ovat vieneet pisimmälle sen, miten ihmisen luontaisesta itsekkyydestä ja ahneudesta tehdään rahaa. He laskevat tarkkaan, miten mikäkin asia vaikuttaa ihmisten haluun käyttää rahaansa.

Jos ihmiset muuttuvat maailman mittakaavassa hyveellisemmiksi, tulee suursijoittajille ja pankkiireillekin vaikeammat ajat. Mutta niin kauan kuin jokainen yksilö ajattelee enemmän omaa napaansa kuin maailman tilaa, pankkiireilla ja maailman rikkaimmilla sijoittajilla on edelleen kissan päivät.

Vähemmistöissä isointa valtaa käyttävät ääriajattelijat

Tätä juttua kirjoittaessa ilmestyi kuin tilauksesta erääseen keskusteluketjuun oikeistoliberaaliksi esittäytyvän miehen ivallinen viesti feministille:

”Onko sinulla nyt oikeus osallistua tähän keskusteluun?” #turvallinentila #väistämisvelvollisuus #feminismi

Koko ajatus minun puoleltani tähän kirjoitukseen lähti tällä viikolla käydystä kiihkeästä saamelaispuvun oikeaan käyttöön liittyvästä keskustelusta.

Siinä saamelaisaktiivi yritti pistää saamelaispukua sääntöjen vastaisesti käyttänyttä takaisin ruotuun ja samalla väitti puolustavansa saamelaisten asiaa. Virheen tehnyt puolusteli tekoaan ja koki olevansa äänekkään vähemmistön painostuksen uhri.

Vähemmistöt pysyvät hengissä sääntöjen ja vallankäytön avulla. Ne voivat olla kirjoitettuja tai kirjoittamattomia, mutta tiukinta linjaa edustavat valvovat niiden käyttöä silmä kovana.

Hassuimmillaan ne ovat harmittomia, kuten vasemmistopuolueiden puheenjohtajien pakko pukea punainen solmio tai huivi ja käyttää kaikissa juhlapuheissaan puolueensa jäsenistöstä sanaa toveri. Ahdistuneimmillaan ne voivat rajoittaa ihmisen oikeutta puhua, koska puhevaltakin on rajattu vain kapean eliitin oikeudeksi.

Lähes kaikissa vähemmistöissä on oma fundamentalistinen – eli ryhmän alkuperäisiä arvoja korostava – ryhmänsä, joka pitää huolen siitä, että hiljaisena yleensä pysyvä enemmistö pysyy kurissa. Valitettavasti joissakin yhteisöissä se fundamentalistisin tulkinta ei edes ole alkuperäinen tulkinta, vaan jossakin vaiheessa radikaalin ryhmän vaatima.

Useimmiten aatteiden sisäiset vähemmistöt voivat käyttää tätä valtaansa todellista kokoaan enemmän, koska suurta enemmistöä asia ei jaksa kiinnostaa. He haluaisivat vain elää elämäänsä rauhassa.

Vähemmistöjen vallankäyttö on välillä paradoksi, koska niiden vallankäyttö on kuin koiratarhan nokkapokkaa. Tarhan kaikkein isoimman ei tarvitse näyttää kenellekään, koska kaikki pelkäävät sitä. Pienempien on puolestaan pidettävä meteliä ja välillä haastettava isompiaankin, jotta voivat osoittaa olevansa kovempia kuin muut.

Vähemmistöjä löytyy niin uskontoryhmien sisältä, poliittisista aatesuunnista kuin eri kansanryhmien kulttuureistakin.

Suomessa toimivissa uskonnollisissa yhteisöissä sääntöjen vastaisesti toimivia voidaan uhata yhteisöstä erottamisella ja kadotuksella. Äärimmäisiä tapoja on joidenkin yhteisöjen tapa sulkea jopa oman biologisen perheen ulkopuolelle. Kun tähän pelkoon yhdistetään se, että yhteisöjen sisältä löytyy omia eettisiä – tai jopa lainkäyttöön verrattavia – neuvostoja, valta pysyy harvojen käsissä. Asioita ei saa eikä voida arvioida muiden kuin yhteisön sisällä olevien korkeinta valtaa käyttävien toimesta. Tämän seurauksena yksittäisen uskonnollisenkin yhteisön valta saattaa olla vain muutaman ihmisen käsissä.

Sama koskee vaikkapa poliittisia näkemyksiä. Kun kirjoitan tähän sanan feminismi, saan lähes varmasti palautetta siitä, että en kuitenkaan ymmärrä oikein sitä, mitä feminismi ajaa takaa. Otan kuitenkin feministit silläkin uhalla esimerkiksi, koska se ilmiönä kuvaa parhaimmin sitä, mihin vähemmistöjen valta missä tahansa yhteisössä voi johtaa.

Sosiaalisessa mediassa kaikkien herkimmin vääryyksiä tuovat esille ne feministiryhmät, jotka ovat kaikkein radikaaleimpia ajatuksiltaan. Suurin osa feministeistä on vaatimuksissaan maltillisia. Radikaaleinta linjaa edustavat puolestaan vaativat vaikkapa perinteisten suomen kielen sanojen käytön lopettamista vain sillä perusteella, että ne eriarvoistavat ihmisiä. Tätä esimerkkiä olen muutamaan otteeseen käyttänytkin:

Eräässä keskustelussa vaadittiin sitä, että enää ei saa puhua miesten ja naisten polkupyörämallista, koska se on sukupuolittavaa.

Otin feminismin jälleen kerran esimerkiksi ja jos feminismiä käsittelee riittävän usein, tulee helposti leimatuksi sovinistiksi. Sen jälkeen jos tulet leimatuksi sovinistiksi, palaamme tuohon aivan alkuperäiseen kommenttiin: ”Onko sinulla enää oikeutta kommentoida?”

Vähemmistöillä on monia aitoja arvoja puolustettavanaan, mutta niiden sisällä ja koko yhteiskunnassa toistuu turhan usein se, että äänekkäin ja pelottavin vähemmistö pitää enemmistöä otteessaan.

Se johtuu siitä, että maltillinen enemmistö ei välitä. Heitä ei kiinnosta muu kuin se, että saavat itse elää omassa rauhassa.

 

 

 

 

 

Appelsin vastaan kirkko ja oppositio

Iltasanomien päätoimittaja Ulla Appelsin kirjoitti viikonloppuna kritisoivan kolumnin siitä, miten kirkko ja muutamat oppositiopoliitikot ovat puolustaneet Afganistaniin palautettavia pakolaisia. Appelsinin jutun pääpointti oli siinä, että edellä mainittujen ei tule omalla toiminnallaan heiluttaa oikeusvaltion perusteita.

Sosiaalisessa mediassa havaitsin, että kyseinen kirjoitus jakoi ihmisiä poikkeuksellisen jyrkästi.

Yleisin peruste kirjoituksen tuomitsemiseksi oli se, että maailma on usein muuttunut paremmaksi kansalaistottelemattomuuden vuoksi. Yleisin peruste tekstin puolustamiseksi oli puolestaan se, että Suomi on kaikesta huolimatta oikeusvaltio, jossa viranomaiset aidosti pyrkivät toimimaan oikein.

Pakolaiskysymyksissä viranomaisten päätöksiä arvostellaan useimmiten joko liian suuresta tai liian vähäisestä empatiasta. Viranomaisen ensisijainen tehtävä on kuitenkin toteuttaa lakeja, ei määritellä oikeaa empatian tasoa.

Silloin kun empatia ja laki pistetään vastakkain, tullaan hyvin monimutkaisten kysymysten äärelle. Laki kun on pohjimmiltaan kokoelma niistä ajatuksista, jotka me olemme lakia laatiessa ymmärtäneet oikeaksi ja vääräksi. Lain perimmäinen tavoite on olla mahdollisimman tasapuolinen kaikkia ihmisiä kohtaan.

Pakolaisten ja muiden maahanmuuttajaryhmien kohdalla meidän lainsäädäntömme joutuu entistä kovempaan testiin. Se mikä aikaisemman kokemuksemme mukaan on ollut oikein, tulee haastetuksi.

Joudumme kysymään, missä olosuhteissa on oikein lähettää ihmisiä takaisin sinne mistä he ovat tulleet? Sitä päätöstä tehdessä käsittelemme asioita, jotka liittyvät erilaiseen kulttuuriin ja erilaisiin olosuhteisiin, joiden todellista tilaa on usein hyvin vaikea arvioida.

Sama ongelma liittyy muista kulttuureista Suomeen muuttaneisiin. Missä määrin meidän on muutettava lainsäädäntöämme uusiksi? Tai miten valvomme lakiemme noudattamista erilaisten kulttuurien sisällä ja odotammeko vastavuoroisuutta muilta kulttuureilta omille vaatimuksillemme, jos me joustamme heidän vuokseen?

Appelsinin jutun otsikko kuului: ”Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut”. Hänen kolumninsa päättyykin siihen, että kirkon ja muutaman oppositiopoliitikon nostama häly Afganistaniin tapahtuneista pakolaisten palautuksista nosti ison hälyn. Sen sijaan arkkipiispalta ei ainakaan Appelsinin mukaan ole tullut ainuttakaan twiittiä siitä, että palmusunnuntaina Egyptissä tapettiin pommilla 45 koptikristittyä.

Oikeusvaltiota saa ja tuleekin arvostella. Sen kehittäminen vaatii kuitenkin suurta harkintakykyä ja kykyä katsoa asioita laajasti. Tämän hetken keskusteluympäristössä sekä inhimillisyyden puolestapuhujilla että kovan linjan kannattajilla tuntuu olevan vaikeuksia keskustella kaikista asioista avoimesti.

Se tekee vaikeaksi myös yritykset muuttaa lakeja ja käytäntöjä toiseksi.