Vetävää apatiaa etsimässä

Joskus aamusivuilla lähtevät kirjoittumaan auki yksittäiset kysymykset luovasta työstä. Vähän niin kuin verkkosivujen alakulmaan ponnahtavissa chättipalvelussa – hei, kuinka voin auttaa?

Tänään minulla olisi kysymys. Miten kirjoitetaan vetävä apatia?

Sanotaan, että kirjoittaminen, erityisesti lavalle kirjoittaminen, on risteävien tahtojen taidelaji. Joo, tajuan, on mielenkiintoista katsoa, kun ihmiset toistensa lomassa pyrkivät täysin vastakkaisiin päämääriin. Mutta mitäs sitten, kun koko ideana on kirjoittaa tahdottomuudesta?

Siitä, kun päivät kuluvat kenenkään niihin puuttumatta, jalat kulkevat ja suu puhuu, eikä koko jutulla ole mitään tekemistä sen kanssa, jonka jalat ja suu ne ovat? Mitä jos haluaakin sanoa, että tahto on etuoikeus?

Ehkä sellaista ei pitäisi sanoa, jos aikoo olla vetävä. Mutta kun haluan sanoa niin!

Omapäisyys on ongelmallista, kun samaan aikaan haluaisi viisaampiaan kuuntelemalla kasvaa kirjoittajana. Siinäpä risteäviä tahtoja yhden ihmisen tarpeiksi! Onneksi on sanottu niinkin, että kirjailijoita tulee niistä, joiden kouluttamisessa epäonnistutaan. Ja onneksi minulla on ollut niin huikeita kouluttajia, että epäonnistuneenkin koulutustyön pitäisi kantaa hedelmää.

Julia Cameron on kehottanut kirjoittajia esittämään maailmankaikkeudelle suoria kysymyksiä työstään. Nyt olen omani esittänyt, maailmankaikkeudelle tai ainakin blogosfäärille. Että siitä vetävästä apatiasta… anyone?