Uudelle vuodelle!

Olin metrossa matkalla etsimään naulakkoa uuteen eteiseen, sellainen arkinen, vähän sumuinen päivä. Puhelimen akku oli tapansa mukaan finaalissa – ei spotifyta – ja Knausgårdini oli jäänyt piirongin päälle. Oli aikaa miettiä tätä vuotta. Mitä opin elämästä vuonna 2017, jos mitään?

On ollut käsin kosketeltava vuosi, kasvokkaiskohtaamisia, kirjan kansimateriaaleja, muuttolaatikoiden viiltämiä paperihaavoja, hiomapaperia, pähkinäpuuta… Haastava mutta antoisa vuosi kolmannen polven maailmastakieltäytyjälle.

Ajatus lienee kypsynyt pitkin vuotta, mutta muodon se sai sumussa Kulosaaren sillalla.

Jumala on konkretiassa.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen jumala onkin siinä aistein havaittavassa maailmassa, josta perheen naisilla on ollut paha tapa kategorisesti kääntyä pois. Totta ja merkityksellistä on se, mitä voi koskettaa, ja minun henkeni elää minun ruumiissani, se elää maailmassa, tämä verihiutaleiden ympäröimä sielu.

Tuntuu typerältä, että kaikista filosofian ja popkultturin klassikoista huolimatta tällainen yksinkertainen asia aukeaa vasta kun pursottaa uretaania saumoihin. Konkretia ei ole yksioikoisuutta eikä pinta pinnallisuutta. Kaikki mikä taittaa valoa on särmää, pinta syvyydessä, verevä eteerisessä, ja minä haluan taittaa valoa!

Kun palasin, kokosin ostamani naulakon. Siis minä, ymmärrättekö? Omin käsin, kärsivällisesti bambukeppi kerrallaan.

Hyvää ja kouriintuntuvaa uutta vuotta, rakkaat lukijat!kallio

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *