Palo

Kirja meni painoon. Sovittuna päivänä tämän hullun vuoden jälkeen. En osaa edes juhlia, kun koko juttu tuntuu niin epätodelliselta.

Vielä viimeisenä päivänä hypelsimme taittajan kanssa kansimateriaaleja, pohdimme värejä ja tehokeinoja. Ja kappas, päätöksiä syntyi, siitäkin huolimatta että preeglaukset ja laminoinnit ovat minulle ihan yhtä suurta hepreaa kuin keittiön laattojen valinta. Kokeile tätä, taittaja sanoi, ja kun liu’utin kättä esimerkkikirjan kannella, se puhui sormenpäille.

Nyt kun kirja on hetken toisen vallan alla, ajatukset kaartavat jo kohti uusia haaveita. Olen usein miettinyt, onko tämä palo kaiken kehityksen välttämätön edellytys vaiko vain kyvyttömyyttä pysähtyä saavutetun äärelle ja todeta, että näin on hyvä. Sitäkin olen miettinyt, onko haaveiden toteuduttava juuri niin kuin olen ne asettanut, vai voinko ottaa riemuiten vastaan nekin saavutukset, joista en ole koskaan edes osannut haaveilla.

Ilo tulee vielä, tiedän sen kokemuksesta. Minussa ehkä palaa, mutta olen minä nautiskelijakin. Ehkä sitten kun kirja on käsissäni, voin pysähtyä hetkeksi sen äärelle ja todeta, että näin on hyvä.