Kirjoittajan unelmakartta

Teimme kerran äidin kanssa unelmakartan. Olin silloin kai kymmenen.

Karttaan liimattiin toivekuvia tulevaisuudesta: valokuvia, lehtileikkeitä, postikortteja, pohjapiirustuksia… Minun unelmakartassani oli valkoinen silta puron yli. Ja hevonen. Muuta en siitä muista.

Tulin ajatelleeksi karttaa pitkästä aikaa juuri kirjoittamisen tähden, sillä tapojeni vastaisesti olen käyttänyt paljon aikaa haaveillen työn ulkoisista puitteista. Virginia Woolf puhuu kirjoittavan naisen omasta huoneesta välttämättömänä fyysisenä ja henkisenä tilana luovalle työlle. Millainen olisi minun huoneeni?

Äkkiä sormet haluaisivat tarttua sisustuslehteen ja liimaputeliin, ehkä pensseliinkin. Tieto siitä, etten pysty ilmaisemaan itseäni millään visuaalisella apparaatilla, ei kykene intoa sammuttamaan.

Kuvittelen huoneeni näkymän – sen täytyy muistuttaa minua maailmasta mutta pitää maailma kuplani ulkopuolella. Sen täytyy antaa minulle tilaa katsoa ja hengittää.

Kuvittelen huoneen: rauhallinen, yksityinen, hiljennettävissä oleva tila, jossa äänentoistojärjestelmä, yksi ergonominen tuoli ja paljon muita huonekaluja joista voi tarpeen tullen roikkua inspiraatiota odottaen.

Unelmakartta nauratti minua pitkään. Sitten tajusin, että sellaisia karttoja ihmiset rakentavat elämästään, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Onnekkaita ovat ne, jotka ehättävät rakentamaan karttansa edes jotakuinkin itse. Muiden kartat rakennetaan.

Joten päätin, että on aika panna kartta uusiksi. Ei silleen ironisesti, vaan silleen tosissaan. Yritin löytää sinne hevosenkin, ihan jo nostalgian vuoksi, mutta lehtipinoni oli tältä osin valitettavan rajoittunut.

Lopputulos alla. Olo zen. Suosittelen!

lehtileikkeet3

Kommentit (0)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *