Hääraportti

Väsyttää. Silti käyn kierroksilla. Olen vakuuttunut, etten saa nukutuksi, mutta Mies raportoi: “Väitit kuorsausten välissä, että uni-ikkuna meni ohi, ja nukuit taas.” Niin kai sitten.

Alan ymmärtää, miksi häämatkalle lähdetään perinteisesti suoraan häistä. Toive siitä, että olisin nämä päivät tuottava yhteiskunnan jäsen, on absurdi.

Häät sen sijaan… ne olivat ihanat. Etukäteen en uskonut sitä hetkeäkään. Vielä lautalla juhlapaikalle istuin turistien joukossa jähmeänä ja punahuulisena kuin teuraalle koristautunut eläin. Mutta elämä on kaunis silloin kun sitä vähiten odottaa. Näin jälkeenpäin ajatellen häiltä sitä olisi ehkä ollut lupa odottaakin.

Omat häät eivät jollain oudolla tavalla koskaan tapahdu itselle – ympärillä tapahtuu, ja minäkin tapahdun, mutta asioiden yhdistäminen on vaikeaa. On vaikea tarkkailla kun on tarkkailtavana, siitä kai siinä on kysymys.

Jotain huomioita onnistuin silti illan aikana tekemään.

miestenhuoneen jallu oli kadonnut jo ennen kuin häät alkoivat

patriarkaatti mainittiin puheessa

syntyi outoja alliansseja

kaverini luulivat sukuani jonkinlaiseksi palkatuksi riverdance-seurueeksi, ja kun letkajenkassa katsoin taakseni, siellä oli Miehen koko suku – se, josta luvattiin, että kukaan ei tanssi

viinat (miestenhuoneen jallua lukuun ottamatta) oli niin ylimitoitettu, että juhlavieraat joutuivat auttamaan niiden kantamisessa pois. Mies raportoi: “En ole koskaan nähnyt Jeremiasta niin onnellisena.”

Opin häistä yhden asian. Suunnittelet ja suunnittelet, ja sitten päivä koittaa ja ymmärrät, että tärkeintä asiaa et pysty suunnittelemaan. Henki on ainoa millä on väliä ja se ei ole suunnittelun tulos, se on magiaa.

Suoraan sanottuna, suurin piirtein, olen huikean onnellinen. Julkinen kiitos teille kaikille jotka saatoitte mut polkua perille saakka vaikka pysähdyin välillä kiville ulvomaan.